24. syyskuuta 2013

Tauko

Pikainen ilmoitus. Blogi on tauolla jonkun tovin. Toista blogiani lukevat tietävätkin, että olen nyt raskauden takia seurannassa ja en pääse koneelle toviin. Puhelimella en saa kunnolla päivitettyä blogia. Palaan taas eetteriin jahka paikka on siihen parempi.

23. elokuuta 2013

Appelsiininkuorten katu

TuotekuvaAyad Akhtar: Appelsiininkuorten katu
Kustantaja: Otava 2012
Kääntäjä: Kaila Katariina
Isbn: 978-951-1-25286-3
350 s.

Kymmenvuotias Hayat Shah elää tavallista arkea amerikkalaisessa lähiössä pakistanilaistaustaisen perheensä kanssa.
Eräänä päivänä äidin paras ystävä, järjestetystä avioliitosta eronnut Mila Ali, muuttaa heidän kotiinsa, ja Hayatin koko maailma muuttuu. Lumoavan kaunis ja hartaan uskovainen Mina tutustuttaa Hayatin Koraanin vietteleviin säkeisiin, ja hänestä tulee pojalle pian kaikki kaikessa.
Kun länsimaisista vapauksista rohkaistuneena Mina rakastuu juutalaiseen Nathaniin, Hayatin mustasukkaisuus kätkeytyy uskonnollisen fundamentalismin kaapuun kohtolokkain seurauksin.

Kuva ja teksti: Otava

Tämä kirja herätti monenmoisia ajatuksia. Ristiriitaisiakin. Innolla tartuin kirjaan, kurkistus erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin kiinnostaa minua. Siinä tämä kirja ei pettänyt. Uskonto on varsin keskeisessä osassa tässä kirjassa. Vaikka kirjassa on jokunen ote Koraanista ja Mina kertoo Hayatille uskomuksia, tarinoita ja legendoja heidän uskostaan, en kokenut kirjaa liian raskaaksi tai uskonnolliseksi. Tarina oli kuitenkin enemmän Hayatin kasvutarina ja hänen perheensä kertomus kahden erilaisen maailman välissä.

Hämmästystä minussa herätti kirjan osittain kovakin arvostelu islamin uskoa kohtaan. Perheen isä oli uskostaan luopunut ja piti maanmiehiään aivottomina imaamia seuraavina lampaina. Heidät kuvattiin kiihkouskovaisina, jotka olivat valmiita koviinkin tekoihin. Juutalaisuus ja islamilaisuus olivat vastakkain kirjassa. Vastapainona oli taas Mina, jonka usko oli syvää ja hiljaista. Uskonto oli hänen ohjenuoransa elämässä ja hän tutustuttaakin Hayatin Koraanin maailmaan. Oppi kääntyy lopulta Hayatia itseään vastaan, hän uppoutuu uskontoon peittääkseen mustasukkaisuuttaan ja negatiivisia tunteitaan.

Toki tämä on yhden kirjailijan näkemys islamilaisuudesta. Hämmenystä minussa vain herätti negatiivisuus, tänä päivänä kun tunnutaan olevan toisinaan jo hieman liiankin varovaisia ettei toisen uskoa arvostella. Hyvänä esimerkkinä tästä oli juuri possun poistaminen aapiskukosta, jotta se ei loukkaa islamilaisia. Johtuiko tästä possukeskustelusta, jota käytiin samaan aikaan kun luin kirjaa, että kiinnitin asiaan huomiota kirjassa? Ehkä, ehkä en ilman sitä olisi asiaan kiinnittänyt samassa määrin huomiota. Toisaalta tämä väkivaltainen kiihkouskovainen on se mielikuva, jota täällä länsimaissa helposti ylläpidetään ja pönkitetään. Eihän näin tokikaan ole läheskään kaikkien islamin uskoisten kanssa. Ehkä kaipasinkin kirjaan vastapainoksi enemmän myös Minan kaltaisia uskovia. Joille uskonto oli syvää ja puhdasta, ei väline vihaan ja väkivaltaan.

Kirjailija on itse Amerikassa syntynyt pakistanilaistaustaiseen perheeseen. Vuodattaako hän omia kokemuksia lapsuudestaan tähän romaaniin? Onko kahden melkolailla täysin erilaisen kulttuurin törmäys niin raju, että uskonto saa silloin korostuneen roolin ja voi ilmetä väkivaltaisenakin suojamuurina kahden kulttuurin välissä? Oman identiteetin säilyttäminen täysin toisenlaisessa maassa kuin mistä on kotoisin, ei varmasti ole kovin helppoa ja varmasti repii ihmistä. Oma kulttuuri, usko ja tavat usein saavat isomman merkityksen toisessa kulttuurissa kuin ne saavat omassa maassa.

Vaikka kirja herättikin minut ajattelemaan asiaa enemmän ja syvemmin, ei kirja ollut missään tapauksessa raskas. Se oli nopealukuinen ja eteni tasaisesti. Perheen tarina kaappasi mukaansa ja oli kuitenkin pääroolissa kirjassa, ei pelkkä uskonto.

Minun arvioni: antoisa kirja.


19. elokuuta 2013

Teemakuukausi

Jo jonkun aikaa on kutitellut ajatus viettää teemakuukausi. Vaihtoehtoja oli monia: tutustua klassikoihin, pienentää kirjahyllyn lukemattomien pinoa, spefikuukausi. Päädyin viettämään kaksi erillistä teemakuukautta.

Nyt aloitan TBR-listan lyhentämistä. Painotan vielä teoksiin, jotka löytyvät omasta kirjahyllystä. Saan samalla iskulla kaksi kärpästä. Tätä teemakuukautta jatkan vielä syyskuun. Otan vain varaslähdön näin elokuun puolella.

Lokakuussa onkin sitten vuorossa klassikokuukausi. Jokunen muukin bloggaaja on tuosta ajatuksesta innostunut. Ehkäpä lähempänä lokakuuta kokoan listauksen blogeista, jotka ovat intoutuneet klassikoita lukemaan lokakuun aikana. Klassikkoa ei ole rajoitettu, itse poimin luettavat kirjat alun alkaen BBC:n tekemästä 100 klassikon listasta, jonka Keskisuomalainen on muokannut suomalaiseen kirjahyllyyn sopivammaksi. Listan voi kurkata TBR 100 -sivultani. Olen listan sinne kopsannut oman TBR-listani perään.

Jännittää jo hieman etukäteen. Montakohan kirjaa onnistun listalta kuittaamaan? Kiilaako joku kirja kuitenkin listojen ulkopuolelta?

18. elokuuta 2013

Nora & Alicia

Nora & AliciaCecilia Samartin: Nora & Alicia
Kustantaja: Bazar Kustannus 2011
Suomentaja: Tiina Sjelvgren
Isbn: 978-952-5637-92-2 (pokkari)
383 s.

Havanna, 1956. Varakkaan suvun teini-ikäiset serkukset Nora ja Alicia ovat parhaita ystäviä. He nauttivat täysin siemauksin helposta ja huolettomasta elämästä, kunnes paratiisin ylle lankeaa synkkä varjo: kommunistit aloittavat vallankumouksen ja maa ajautuu sisällissotaan.
Sotilasdiktaattori Batistan hallinto kukistetaan ja Fidel Castro nousee valtaan. Yhä useammat perheet lähtevät maasta, ja lopulta myös Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin. Alicia perheineen jää Kuubaan, mutta tytöt pitävät yhteyttä niin tiiviisti kuin Castron hallinnon sensuuri sallii.Elämä kuljettaa tyttöjä eri suuntiin, mutta ystävyys ei katkea. 
Alician ja Noran tarinat ovat sangen erilaiset: Noran elämä Yhdysvalloissa on mutkatonta ja mukavaa, mutta Kuubassa kärsitään puutetta ja nälkää. 


Kuva ja teksti: Bazar Kustannus

Nyt on ihan pakko kirjoittaa tästä kirjasta. Blogitauko joutaa siis hetkellisesti tauolle.

Kirja oli lumoava. Vaikka tarina alkaa rauhaksiin, jäin heti kiinni tarinan tunnelmaan ja kirjan kieleen. Kirja eteni verkkaisesti, tunnelma oli rauhaisa ja samalla kiihkeä ja lämmin, suorastaan polttava paikoitellen. Jotenkin kirja oli kuin Kuuba pienoiskoossa. Tälläiseksi minä miellän Kuuban, vaikken maassa koskaan ole käynytkään. Aurinko paistaa, perheyhteisö on tiivis, elämä etenee rauhaisasti omalla painollaan, mutta ihmiset ovat kiihkeitä ja tunteikkaita. Kirjailija taatusti rakastaa Kuubaa, niin kauniisti hän sen kuvailee. Noran ikävä kotimaahansa kuvastaa varmastikin kirjailijan omaa ikävää. 

Alun tunnelma on kaunis, lämmin ja rakastava. Pikku hiljaa tarina saa synkempiä piirteitä ja loppua kohden alun rauhaisa tunnelma muuttuu dramaattisesti. Castron hallinto ajaa maan sekasortoon. Yhtäkkiä ihmisillä ei ole kunnolla ruokaa eikä perustarvikkeita. Pakolaisvirta Yhdysvaltoihin kasvaa ja epätoivo, nälkä ja kurjuus ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Jokaisen on taisteltava oman selviytymisen puolesta, kukin omilla keinoillaan. Silti pohjalla kytee rakkaus kotimaata kohtaan. Valon pilkahduksia ja toivoa löytyy yllättävistä paikoista. 

Tarinan henkilöt olivat inhimillisiä ja uskottavia. Kirjailijan omakohtaiset kokemukset varmasti antavat kirjalle mausteensa ja tekevät tarinasta uskottavan, toden tuntuisen. Ihastuin niin paljon hänen kirjoitustyyliinsä, että on pakko tutustua muihinkin teoksiin. 

Minun arvioni: runollisen kaunis ja antoisa kirja

30. heinäkuuta 2013

Yllätyskassi

Tallustelin tässä alku viikosta kirpparilta autolle päin pari kirjaa kädessäni. Eräs vanhempi mies huomasi kirjat ja kysyi mitä luen. Kerroin olevani melko kaikkiruokainen lukija. Tuo ystävällinen herrashenkilö antoi minulle kassillisen kirjoja, jotka oli laittamassa lahjoituslaatikkoon. Kuvan mukainen yllätys kassissa odotti. Jokunen jää ehkä lukematta, mutta monta tutustumisen arvoista kirjaa kassissa oli. Nämä voin hyvillä mielin lahjoittaa eteenpäin kirjat luettuani.

P.S. Ne ostamani kirjat olivat Peter Hoeg: Lumen taju ja Wassmon Lasi maitoa, kiitos.

10. heinäkuuta 2013

Än yy tee NYT!

Tästä se lähtee, lukumaraton. Kävi juuri niin kuin arvelinkin ja tämä raskaus valvottaa minua aamuyöstä. Käytän hyväkseni tämän ajan ja aloitan oman taipaleeni. Katkonainen tulee minun juoksustani, se on väistämätöntä, mutta josko se vaikka pitäisi lukuvireyttä yllä.
Ensimmäinen jännitys on kuinka pitkään ehdin tässä aamuyöstä ja aamusta lukemaan ennen kuin pienet neitokaiset ovat ylhäällä. Sitten tuleekin tauko aamutoimien ja mummille kuskauksen muodossa. Seuraava jännityksen aihe on, missä kohtaa tulee välikuolema. Sillä nukahdan aivan varmasti jossain kohdin päivää. Kirjat ovat minulle tehokkainta unilääkettä maailmassa ja siihen päälle tämä raskauden väsyttävä vaikutus. On pidettävä kännykkä vieressä herätyskelloineen, jottei päivä mene nukkumiseen.
5.25 Aloitan luku-urakkani. Ensimmäinen etappi on Annan nuoruusvuodet. Näin aamuyön tunteina en jaksanut panostaa kuvaukseen tuon kummemmin, mutta ajaahan se asiansa. Kirja kouraan ja takaisin petiin. Raportoin pitkin päivää tunnelmista ja etenemisestä.

7.50 Ehdin lukemaan 20 sivua kunnes ensimmäinen tukkonokka oli jo vieressäni. Levoton ja itkuinen tyttö vei koko huomioni ja lukeminen keskeytyi. Nyt on ensimmäinen tytöistä hereillä ja alkaa aamutouhut. Mutta pian, pian pääsen keskittymään ihan rauhassa lukemiseen.

8.05 Ei äidillä ole yhtään kiire lukemaan. Lapset istuvat vasta potalla ja jo lappasin molempien kitusiin jugurtit. Aamupala hoidettu :)

9.53 Vihdoinkin! Tästä alkaa kunnolla minun lukupyristykseni.

15.51 Ensimmäinen kirja luettuna. Niinhän siinä kävi, kuten arvelinkin ja nukahdin. Onneksi vain tunniksi. Laskekelin jossain kohdin omaa lukunopeuttani ja sain tulokseksi 50 sivua tunnissa. En ole siis kovinkaan nopea lukemaan. Varmaan sellainen keskivertotahti on tuo.

Lukujen lomassa alkoi satamaan, vihdoinkin. Toisaalla on satanut hurjasti ja meidät sade on kiertänyt. Nurmikko jo paikoin kärsii kuivuudesta ja on muuttunut ruskeaksi. Sade innoitti minut siirtymään terassille teekupin kanssa lukemaan. Mikäs siinä oli ollessa. Sade ropisee, ympärillä on muuten hiljaista ja luonto on raikas. Ihana rento hetki kotiäidin kiireisen arjen keskellä.

Itse kirja, Annan nuoruusvuodet, oli varsin kepeä ja kiva luettava. Nauroin useammassakin kohdin ääneen Annan kommelluksille. Minä näin meidän pikku kakkosen Annan sijassa. Hän on jo nyt juuri kaksi vuotta täyttäneenä ihan mahdoton höpöttäjä. Pitkiä lauseita ja tarinoita hän jo tarinoi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Meillä kasvaa siis Pieni Vihervaaran Anna.

Sivumäärä tällä hetkellä 282 sivua.

Seuraavaksi tartun Jaliin ja suklaatehtaaseen. Annassa olikin yllättävän paljon luettavaa ja kaipaan nopeampaa kirjaa tähän väliin. Aloitan tämän luku-urakan klo 16.00.

17.36 Jali ja suklaatehdas nautittu. Ihana, ihana satu. Kepeä ja hassun omituinen. Heräsi halu katsoa elokuva jälleen kerran.

Kesken kirjan nappulat palautuivat kotiin ja lukumaraton katkesi hetkeksi. Asian kuuluvat halit ja pusut ja päivän kuulumiset vaihdettiin. Toistaiseksi tytöt ovat olleet suotuisia äidin lukemiselle ja antaneet minun olla rauhassa. Katsotaan jatkuuko näin koko illan vai vaativatko lähempänä nukkumaanmenoa syliaikaa ja äidinkin huomiota.

Tässä kirjassa lukutahtini oli paljon nopeampi kuin edellisessä. Puolitoista tuntia meni pienine häiriötekijöineen ja sivuja kirjassa oli 137.

Luettuja sivuja on siten tällä hetkellä 419.

Seuraava kirja on vielä arvoitus. Tunnustelen hetken mitä mieleni tekee ja selailen kirjoja ja tutkin takakansia.

19.42 Sain juuri luettua Kiti Kokkosen Terveisin Karo, sähköpostiromaani. Kirja oli hauska ja kepeällä otteella kirjoitettu. Näin putkeen lukiessa pikkuisen häiritsi yksinpuhelu, mutta vain pikkuisen.

Nyt alkaa jo pikkuisen tämä lukeminen tuntua. Olen nyt lukenut yhdeksän tuntia, kun ottaa huomioon tunnin tirsat välissä. Mutta vielä en luovuta. Ehdin parisen tuntia lukea ennen kuin nukkumatti kutsuu. Näyttäisin saavan melkein puolimaratonin kasaan.

Yllättynyt olen siitä kuinka sivumääriä on tullut tuijoteltua tässä maratonin aikana. Eiliset odotukset olivat vielä ihan vain rennon päivän lukemisen parissa puolella, mutta tänään touhuun on astunut myös jonkinlaista suorittamista. Onneksi se on näin maratonin edetessä vähentynyt. Ensi maratonilla olen myös viisaampi ja osaan valita vieläkin kevyempiä kirjoja. Nyt nämä kaksi viimeistä kirjaa ovat olleet nopealukuisia ja helppoja. Mutta pinossa on monta kirjaa, jotka ajattelin olevan varsin kepeitä, mutta näin maratonilla alkavatkin tuntua raskailta. Anna-kirja ei todellakaan ole normisti minun mittarissa mikään raskas teos, mutta nytpä se olikin paksu ja hidas luettava. Vaikka sivumäärä ei ollut mikään suuren suuri, oli teksti pientä ja sitä oli sivulla paljon. Asia johon en osannut ennen tätä maratonia kiinnittää huomiota. Kaikki on siis suhteellista. Novelleja sisällytän seuraavan kerran urakkaan, jos moiseen aikaa taas järjestyy. Samoin sarjakuvat voisivat olla hyviä välipaloja kirjojen lomassa.

Nyt alkaa siis loppurutistus. Pitää valita viimeinen kirja, jonka ehdin maratonin aikana lukea. Jos edes ehdin loppuun asti. Mikähän olisi mukava opus loppukiriin?

Sivumäärä tällä hetkellä on 650.

21.38 Illan lukeminen on ollut varsin takkuista. Nappulat ovat tarvinneet oman huomionsa ja oma keskittyminen on ollut haparoivaa. Perhe-elämän äänet ovat katkaisseet keskittymisen helposti, vaikka minun panostani ei olisikaan tarvittu. Olen saanut luettua reilu 50 sivua tässä illan aikana. Aloitin lukemaan Metsäjättiä.

Nyt kallistun itsekin sängyn pohjalle ja luen kunnes silmät painuvat kiinni. Raportoin aamulla kuinka pitkälle pääsin.

Hyvää yötä ja tsemppiä kaikille, jotka vielä yön tunteina jatkavat lukemista!

Aamulla. Kirjoitan nyt läppärilläni, josta pikkuinen apulainen on repinyt 11 kirjainta pois ja hajoittanut välilyöntinappulan, joten tekstiin jää varmasti virheitä.

Pääsin vielä kymmenen aikaan jatkamaan lukemista ja Metsäjättiä sain luettua 118 sivua. Lopulta näin tekstin jo kahtena, joten päätin ummistaa silmäni.

Kokonaisivumääräksi tuli siten 768 sivua. Kelvollinen suoritus.

Into maratoonata 24 h tästä jäi. Nyt sain luettua puolimaratonin, joka oli näissä oloissa hyvin. Haaveilen onnistuvani järjestämään itselleni ihan rauhaisankin maratonin, jolloin muiden läsnäolo ei vaikuta lukemiseen. Ehkäpä saisin ipanat jopa  yökylään tuossa kuun lopussa, katsotaan :)

Tämän pituinen pyristys ei oikeastaan tuntunut missään. Vähän oli taisteluväsymystä ilmassa illalla, mutta kirjan kaapattua mukaansa se unohtui. Vuorokausi on taatusti haastavampi, kun unikin alkaa jo painaa.

Hirmuinen kuume maratoonata uudestaan oli tämän maratonin saldo!

Luetut kirjat:
Annan nuoruusvuodet (L.M. Montgomery)
Jali ja suklaatehdas (Roald Dahl)
Terveisin Karo, sähköpostiromaani (Kiti Kokkonen)
Metsäjätti, joka jäi kesken (Miika Nousiainen)

Muita innokkaita maratoonareja:

Kirjasfäärit
Satun luetut
Ilselä
The Review Factory
Le Masque Rouge
Bibliofiles
Kuuttaren lukupäiväkirja
Ja kaikkea muuta
Kirjavalas
Kaikkea kirjasta
Kaleidoscope
Kirjainten virrassa
Kirjakko ruispellossa
Booking it some more
Kirsin kirjanurkka
Mitenköhän tässä kaikessa käy
Elegia
Lonkeropiirakka
Lukematon maailma
Missio Kässäri
http://tapahtumahorisontti.blogspot.fi (Aberdeen Diaries)
http://esperanzan.blogspot.fi/ (Erjan lukupäiväkirja)



9. heinäkuuta 2013

Lukumaraton

Blogitauko katkeaa hetkeksi. Huomenna alkaa kirjabloggareiden ensimmäinen lukumaratoni. Onnistuin minäkin järjestämään itselleni päivän vapaaksi ipanapojen hoidosta. Kokonaista maratonia en pysty tässä elämän tilanteessa vielä vetäisemään. Mutta osallistun ne tunnit, jotka on järjestettävissä. Uskoisin pääseväni 8-10 tuntiin huomenna. Ipanapat kun palautuu mummin ja ukin hellästä huomasta takaisin iltapäivällä, isin matkassa. Katsotaan onnistuuko lukeminen enää tämän jälkeen, vaikka isi onkin luvannut äidille jatkoajan vielä lasten ollessa kotona.
 
Maratonin säännöt ovat seuraavat:
 
Blogistanian kesälukumaraton järjestetään kahtena heinäkuun keskiviikkona: I ke 10.7. ja II ke 24.7.2013. Tule Sinäkin mukaan!
 
Säännöt (joustavat sellaiset!):
 
1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.
 
Jaksaa, jaksaa!

Kuvassa oleva pino on huomisen luku-urakan kohde. Koko pinoa en toki ehdi tuossa ajassa mitenkään lukemaan, mutta ajatuksena onkin, että on mistä valita tunnelman mukaan. Melko kevyttä lukemista olen valinnut, jotta urakasta ei tule liian raskas ja puiseva. Fatiman käsi kummittelee joukossa, koska se on jäänyt viimeistä sataa sivua vaille kesken. Josko huomenna innostun se lukemaan loppun. Katsotaan.

Aloitan huomenna aamupäivällä, toivottavasti jo 10-11 välillä. Päivitän yhteen postaukseen pitkin päivää edistymistä. Vielä pohdin kuinka toteutan kirjoista kirjoittamisen. Todennäköisesti teen niistä toisen koontipostauksen enkä ala kirjoittamaan joka kirjaa auki. Se veisi lukemiselta liikaa aikaa. Eiköhän huomenna vähän hahmotu kuinka toimia ja paljonko kaipaa taukoja kirjojen välillä.

Olen niin innoissani tulevasta haasteesta, etten meinaa housuissani pysyä!

6. kesäkuuta 2013

Blogitauko

Elämässä on nyt sellainen vaihe, että aikaa ajatuksen kanssa bloggaamiseen ei riitä. Olen ajatusta haudutellut ja todennut, että on parempi jättää blogi nyt reilusti tauolle, ettei se koko ajan kummittele ajatuksissa ja huuda päivittämään.

Mitään vakavaa ei ole tapahtunut, arki vain tällä hetkellä vie aikaa ja voimia. Lukeminen pysyy matkassa, mihinkäs sitä karvoistaan pääsisi. Paras unilääke iltaisin on kirja, ellei se satu olemaan liian mukaansa tempaava :)

Palaan jossain kohdin vielä blogin pariin. En ole valmis lopettamaankaan. Milloin sitten aikaa on taas paremmin? Sitä en osaa sanoa. Ehkä ehdin jopa joistain kirjoista kirjoittamaankin jotain, kun on sopiva kolo. Mutta painetta blogista en nyt ota, se ei katoa täältä mihinkään ja jaksaa odottaa parempaa hetkeä.

Hauskaa kesää kaikille!

13. huhtikuuta 2013

Paljain jaloin

Paljain jaloinLaura Save: Paljain jaloin
Kustantaja: Wsoy 2013
Isbn: 978-951-0-39544-8
380 s.

”Tämä on elämäni mustin päivä.”
Laura, tuore äiti ja aviovaimo, saa puhelun lääkäriltä magneettikuvauksensa tuloksista. Diagnoosi on tyly. Polven kierukkavammaepäily muuttuu osteosarkoomaksi, reisiluuhun pesiytyneeksi luusyöväksi, ja keuhkoissa piilee mahdollisesti etäispesäkkeitä. Lauralla, nuorella lääketieteen opiskelijalla, on edessään toisenlaisten opintojen aika.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Pitääkö jalka amputoida? Kuinka käy Otso-pojan ja Sofia-puolison? Entä koko parisuhteen? Voiko kaikki sittenkin olla vain yhtä suurta väärinkäsitystä ja kääntyä vielä valoisaksi? Vaikka kello pysähtyy ja arki muuttuu vuoristoradaksi, syövänkin kanssa voi silti elää. Päivän kerrallaan.
Paljain jaloin on elämästään kertaheitolla ulos temmatun ihmisen vimmainen, muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuva teos, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien merkityksestä.
Kuva ja teksti: Wsoy
Tämä oli todella koskettava ja puhutteleva kirja. Save on kirjoittanut itseään säästämättä ja tunteitaan peittelemättä. Pääsinkö niin syvälle tekstiin, koska perheessämme on juuri eletty useampi vuosi syöpää vastaan taistelen? Liitinkö tekstiin omia tunteita ja ajatuksia? En tiedä, mutta kirja ahdisti, itketti ja vakuutti. Monessa kohtaa nyökyttelin. Näinhän se on. Näin minäkin ajattelin. 
Apua!
Tämä on painajaista. Se on totta. Minulla on syöpä! SYÖPÄ! (s.20)
Vaikka perheessämme oli lapsella syöpä oli moni kohta tuttua. Metotreksaatti, Zofran, Primperan, kovat nesteytykset, nesteenpoistolääkitys, juotujen määrien tarkkailu, pahoinvoinnit, tukan lähtö, sairaalavaatteet, hoidoista toiseen eläminen, infektiot. Elin kirjan mukana. Välillä oli pakko laskea kirja käsistä, kun muistot ja omat tunteet puskivat päälle. Ne tulivat hyökyinä, yllättäen. Joku lause saattoi nostaa jo haudattuja ajatuksia ja tunteita. Eivät ne niin syvällä vielä olleetkaan.
Huone kymmenen. Kaksi vanhusta vierustovereina eikä edes ikkunapaikkaa! Vanhat rutiinit: verenpaine, paino, possunpunaiset päälle ja kengän koko epäselvä. Kipollinen rauhoittavia ja pahoinvoinninestolääkkeitä kouraan ja otathan ensimmäisen kapselin kolmen päivän Emend-kuuristasi nyt heti. (s.125)
Alkuun minua häiritsi kirjan kieli. Save kirjoittaa ihmisistä "se". Ja se tökki. Mutta nopeasti olin jo niin sisällä kirjassa, etten enää huomannut asiaa. Asiaa selittää pitkälti varmastikin se, että kirja perustuu Saven päiväkirjamerkintöihin. Lopulta minusta jopa tuo puhekielen ilmaisu toi uskottavuutta ja autenttisuutta kirjaan. Kirja on todellisia tunteita ja ajatuksia, ei kaunokirjallinen taideteos täydellisine kielioppeineen. 
Olen pohdiskellut sitä, miten syöpäpotilaaseen pitäisi suhtautua ja mitä hänelle voi sanoa. Tiedän, että asia ei ole helppo, ei läheisille eikä potilaalle, koska mielialat ja mielipiteet ja varsinkin tässä asiassa vaihtelevat päivittäin, ja toisena hetkenä haluaisin kuulla jotain täysin päinvastaista kuin toisena. Mielestäni tärkeintä onkin vain olla läsnä ja puhua jotain. Jotkut läheiset ystäväni lähes katosivat elämästäni sen jälkeen, kun ilmoitin sairastumisestani, mikä on todellakin melko hurjaa. (s.191)
Kirja on aito ja koskettava. Se pääsi syvälle ihon alle. Kirjassa on toivoa ja epätoivoa. Ilon hetkiä ja surun syövereitä. Laura ei kiillotta itselleen kruunua tai esitä sankaria. Hän on katkera ja vihainen syövälle. Mutta näkee elämässään myös hyviä asioita. Kirjassa kuvataan miten syöpä vaikuttaa koko perheeseen ja läheisiin. Ihmiset reagoivat jokainen omallailla vaikeaan tilanteeseen. Syöpä ei ole vain kasvain yhdessä ihmisessä, se nakertaa koko perhettä. 
Suosittelen kirjaa lämpimästi. Vertaistukena tämä oli ehdoton.
Minun arvioni: antoisa kirja.

1. huhtikuuta 2013

Sistersin veljekset

Sistersin veljeksetPatrick deWitt: Sistersin veljekset
Kustantaja: Siltala 2012
Isbn 978-952-234-060-3
350 s.

Herman Kermit Warmin on kuoltava. Se on arvoituksellisen kommodorin mahtikäsky, jonka panevat toimeen Sistersin veljekset Eli ja Charlie. Vaikkei Elillä 
olekaan samanlaista intoa viskinjuontiin ja tappamiseen kuin veljellään, ei hän juuri muunlaisesta elä-
mästä tiedä. Mutta heidän kohteensa on vaikeasti tavoitettava saalis, ja matkalla Oregon Citystä Herman 
Kermit Warmin kultakaivosvaltaukselle Sacramentoon 
Eli alkaa miettiä, mitä hän elämällään tekee – ja kenen 
vuoksi.

Kuva ja teksti: Siltala

En muista koskaan lukeneeni westerniä. Ei lukeudu ollenkaan minun mukavuusalueelle enkä ole kovin kiinnostunut pyssyn paukuttelusta ja auringon laskuun ratsastelusta. Kirjan kansi kuitenkin veti puoleensa, kun opus kirjaston uutuushyllyssä nökötti. Takakannen luettuani päätin tutustua kirjaan, sen luvattua: " Patrick deWittin jäljiltä western ei ole enää entisensä" Koska minulla ei ole muista western-kirjoista kokemusta, en voi sanoa pitääkö lupaus paikkaansa. Mutta uskoisin westernin yleensä olevan enemmän äijäilyä ja pauketta kuin mitä tässä kirjassa on. 

Kirjan päähahmo Eli on omituisella tavalla sympaattinen. Hän on kyllä kylmäverinen tappaja, mutta pohdiskelee tappamisen miellekkyyttä ja kaipaa rauhallista, tasaisempaa elämää. Hän on kovin kiintynyt hevoseensa ja suree sen menetystä, hämmästyen itsekin asiaa. Charlie, toinen puolisko veljeksistä, on taas enemmän perinteinen, kylmähermoinen länkkäri. Paukuttulee pyssyään eikä  pode huonoa omaatuntoa tappamisesta. Veljeksillä on hurja maine ja se kulkee heidän edellään pelkoa aiheuttaen. 

deWittin ote humoristinen. Kirja ei kuitenkaan ole parodia. Kirja on persoonallinen, lämminhenkinenkin. Ystävyyttä löytyy yllättävistä paikoista. Kirja ei yllä lukemieni kirjojen kärkikastiin, mutta mieleen se jäi tyylinsä vuoksi. Vaikka western ei siis yleensä kirjahyllyssä hyllytilaa vie, kannattaa tähän opukseen tutustua. 

Minun arvioni: peruskirja koukulla. 

31. maaliskuuta 2013

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää
Kustantaja: Karisto 2011
Isbn: 978-951-23-5278-4
466 s.

Judd Foxmanin isä on kuollut, ja juutalaisen tavan mukaan perhe kokoontuu seitsemän päivän ajaksi vainajan kotiin suremaan. Mutta toisistaan vieraantuneet sisarukset eivät noin vain asetukaan saman katon alle. Latautunut tunnelma on omiaan nostamaan pintaan syystä tai toisesta vuosia peitellyt tunteet. Juddilla on lisälastinaan yllättävä avioero, työpaikan menetys sekä aiemmin niin odotettu uutinen isäksi tulosta. Vain Tropper osaa keittää tästä murheen alhosta liemen, joka on poskettoman hauska!

Kuva ja teksti: Karisto

Tämä oli hauskalla ja osin mustalla huumorilla varustettu kirja. Alkuun hörhöttelin ääneen kirjan kielelle ja sanakäänteille. Totuin niihin kirjan edetessä, mutta hauskuttaa se silti minua jaksoi. 

Judd Foxmanilla on kaikki hyvin. Vaimo, koti ja hyvä työpaikka. Kunnes hän löytää vaimonsa sängystä pomonsa kanssa. Kertaheitolla meni avioliitto, työpaikka ja koti. Ja kun isäkin vielä menee ja kuolee, on soppa valmis. Isän viimeinen toive oli, että perhe viettää seitsemän päivän ajan suruaikaa. Kun saman katon alle laitetaan perhe, joka sanoo suoraan ajatuksensa, eivät juuri häpeile ja jännitystäkin perheen jäsenten välillä on, saadaan aikaiseksi mehevä tarina. 

Vaikka tapahtumat ovat surullisia ja vakavia, onnistuu Tropper käsittelemään niitä kevyesti ja huumorilla. Seitsemään päivään mahtuu monenlaista sattumaa ja kommellusta. Kaikki henkilöt ovat omallalaillaan sympaattisia vaikkakin toiset melko karrikoituja. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut ärsyttämään, vaan ennemminkin huvittamaan. 

Tropper on onnistunut kirjoittamaan hauskan kirjan minun makuuni. Eikä ote lipsahda kesken kirjan.

Minun arvioni: hyvän mielen kirja.

30. maaliskuuta 2013

Karikko

Karikko
Seita Vuorela: Karikko
Kustantaja: Wsoy 2012
Isbn: 978-951-0-38640-8357 s.


Kaksi 14-vuotiasta poikaa, uhkarohkeat leikit ja kylmäävä onnettomuus. Maaginen tarina nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja matkasta karikkoisen meren mystiselle rannalle.
”Oletetaan että toinen teistä nyt kuitenkin putoaa sen katon läpi ne kymmenen metriä alhaalla odottavalle asfaltille eikä häntä enää ole. Tähdet eivät silti sammu eivätkä kaupungit luhistu. Ihmiset jatkavat koneiston tavoin pyörimistä. Sen yön jälkeen, niin voidaan sanoa, et halua tulla ulos pimeästä. Sen yön jälkeen sinun täytyy päästäksesi pimeästä kertoa siitä tarina.”
Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End -leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Monisäikeinen tarina punoo lukijan osaksi mysteeriä, joka avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.
Kuva ja teksti: Wsoy.
Tämä kirja on voittanut  Aamulehden ja Tulenkantajat-kirjakaupan perustaman uuden Tulenkantaja-palkinnon. Raadin puheenjohtajana toimi Sofi Oksanen ja hän kuvailee kirjaa näin: 
"Teos on kerronnaltaan poikkeuksellisen tiivis ja eheä. Sen mystiikka ei tunnu päälle liimatulta, vaan luontevalta. Karikko on upea kuvaus kaikissa kulttuureissa tutusta asiasta: hyvästijätöstä ja irti päästämisestä läheisen kuoleman jälkeen. Tarinan miljööratkaisu nostaa vihdoin arvoonsa ulkomaisissa maagisen realismin kauhukuvauksissa yllättävän väheksytyn ympäristön, 70-lukulaisen syrjäisen leirintäalueen. Land's End Campingin sopukoista päähenkilöt, 14-vuotias Mitja-poika ja hänen veljensä Vladimir, löytävät elämän, jossa kulkea unen ja toden rajamailla ja johon leirintäalueen ihmiset ovat juuttuneet."
Kirjan lukemisesta on jo tovi, mutta koitan päästä sen tunnelmaan takaisin. Tämä kirja on maininnan arvoinen ja jatkaa kovaa kotimaista lukuputkeani. Luin tämän samaan syssyyn kuin kaksi aikaisempaa kotimaista fantasiakirjaa.
Minulle ihan ehdoton helmi tässä kirjassa oli kerronta ja kieli. Seitalla on omalaatuinen ote ja tapa kertoa. Pidin hänen tavastaan välillä kirjoittaa suoraan lukijalle. Kertojana toimi päähenkilö Mitja, joka tapaa poikalauman leirintäalueella ja kuin vahingon kautta kulkeutuu heidän joukkoonsa. 

"Kun nyt palaan takaisin rannalle siihen hetkeen, kun en vielä tiedä mitään tuosta kaikesta, alan jälleen ajatella tytön olevan syyllinen koko juttuun. Etenen järjestyksessä, muuten te ette ymmärrä rannan tapahtumia. Te tarvitsette jokaisen askeleen epävarmalla suolla kuten minäkin. Te tarvitsette kaikki kompastumiset ja horjahdukset, jotka minä olen kompastunut ja horjahtanut. Ihan niin kuin minun täytyy astua uudelleen jokainen askel että muistaisin." (s.150)

Välissä Mitjan veli Vladimir kertoo mitä tapahtui Siilossa. Valottaa tapahtumia ennen aikaa leirintäalueella. Nuo tapahtumat Siilossa ovat perusta koko tarinalle. Vaikka tarina itsessään on fiktiota, on tapahtumat Siilossa totta. Turun Sanomissa kerrotaan vuonna 2009 tapaturmasta, jossa kolme poikaa ovat menneet yhdessä hylättyyn siiloon leikkimään ja yksi heistä menehtyi tiputtuaan välikaton läpi. Kirja on omistettu nuorena menehtyneelle pojalle, joten omia yhteenvetoja tästä tulee vedettyä. Varsinkin kun kirjasta on aistittavissa omakohtainen tuska ja menetys. Voin olla myös hyvin väärässä päätelmissäni. Mutta oman  kitkerän mausteensa tämä ajatelma tuo tarinaan.

Tarina vuorotteli näiden kahden lopulta yhteen nivoutuvan tarinan välillä. En kerro enempää, sillä en halua pilata loistavaa juonta ja paljastaa siitä liikaa. Tarinaan punoutuu pikku hiljaa yliluonnollisia aineksia ja se muuttuu mystisemmäksi ja koukuttavammaksi koko aika. Mielestäni taidokkaasti kirjoitettu kirja.


Seita Vuorelan aiempia teoksia ovat Viima (2006) ja Usva (2009)  (käännetty useille kielille). Viima on myös palkittu Ranskassa vuoden parhaana nuortenkirjana. Lukulistalle pompsahtavat ehdottomasti Karikon ansiosta. Karikko markkinoidaan englanniksi nimellä Reef. Toivottavasti kirja saa huomiota myös ulkomailla, sillä kirja on loistava.
Minun arvioni: (nuorten kirjallisuuden) lukutoukan unelma.

20. maaliskuuta 2013

Hengissä ollaan

Olen ollut nettipimenossa tässä jokusen aikaa. Armas läppärini meni ja sanoi yhteistyösopimuksen irti enkä ole päässyt toviin päivittämään blogia. Onneksi isiukkoni on varsin näppärä käsistään ja ymmärtää vielä näiden laitteiden päälle ja hän sai vaihdettua uuden kovalevyn hajonneen tilalle. Pääsen jälleen bloginkin kimppuun, kuten muidenkin rästiin jääneiden hommien.

Lukeminen on sen sijaan koko ajan maistunut. Kirjoitan tässä vielä niistä tarkemmin. Mutta kyllä on kädetön olo ihmisellä, kun yhtäkkiä ei olekaan konetta. Olkoonkin älypuhelimet ja tabletit, eivät ne vielä korvaa läppäriä mitenkään päin.

15. helmikuuta 2013

Mifongin perintö

J.S. Meresmaa: Mifongin perintö
Kustantaja: Karisto 2012
Isbn: 978-951-23-5446-7
470 s.

Salaperäinen Rondestanien suku pitää antikvariaattia Sudhaerinmaassa, ja kun käy ilmi, että yksi neljästä kuuluisasta Keisarin kirjasta on saatavilla Merontesissa, keskimmäinen veli Dante lähtee tavoittamaan kallisarvoista teosta seurassaan erottamaton kumppaninsa, musta puuma Reu. Merontesissa hän tulee vahingossa pelastaneeksi hyiseen jokeen pudonneen valtakunnan prinsessan Ardisin, joka on luvattu vaimoksi Belonen ikääntyneelle kuninkaalle. Siitä alkaa uskomattomia käänteitä saava seikkailu, joka vie Danten vankityrmään, merirosvolaivan kannelle ja lopuksi tulivuoren sisällä sijaitsevaan myyttisen alkuolennon – tulen mifongin – kotiluolaan.

Kuva ja teksti: Karisto

Hittisuora jatkuu heti perään toisella kovalla kotimaisella fantasialla. Tämä kirja on jo tovin keikkunut TBR100 -listallani. Nyt oli sopiva kolo lukaista kirja ja antautua sen vietäväksi. 

Minä muuten kuvittelin kirjaa lukiessani kirjoittajan olevan mies. Viimeisen sanan kirjasta luettuani kurkistin vielä takakannen lipareeseen ja kas kummaa, minua katselikin naishenkilö kirjailijaesittelyssä. Mistä lie noussut tuo ajatus, että kirja on miehen kirjoittama. 

Mutta itse kirjaan. Kirjan päähenkilöt Dante ja Ardis ovat helposti lähestyttäviä ja inhimillisiä. Ardis on toisinaan kovin lapsellinen, mutta onhan hän elänyt suojattua elämää hovissa. Maailma on näyttäytynyt hänelle hyvin toisenlaisena kuin meille tavallisille tallaajille. Anteliaasta ja yltäkylläisestä elämästä huolimatta on Ardis kohdannut myös surua lapsuudessaan. Dante taas on kokenut soturi ja maailmanmatkaaja. Heti ensikohtaamisesta lähtien säkenöi Danten ja Ardiksen välillä. Vaikka heidän keskinäinen tarinansa ei ole pääasia kirjassa, tuo se oman värinsä kirjaan. Pieni mauste kokonaisuudessa. 

Eräänä kevätkuun alun tuulisena päivänä Ardis oli faronin kanssa kävelyllä lähimetsikössä. He olivat ajaneet sinne vaunuilla ja jättäneet ajurin polttelemaan piippua metsänlaitaan. Metsä oli sama pyökkimetsä, jossa Dante oli kertonut hänelle Eloisista muutamaan kuukautta aiemmin. Nyt tuuli oli viskonut puista oksia hangille, joiden pinta kiilteli sinihohtoisena ja kantoi askeleen. Ardisin mielestä metsä näytti hylätyltä ja kylmältä. (s. 174)

Kirjassa vilisee paljonkin henkilöitä, osa varsin tiivisti mukana juonen kuvioissa. Minä, joka varsin nopeasti tipahdan kärryiltä seuratessani ison henkilömäärän toilailuja, pysyin hyvin kärryillä. Ei tarvinnut palata taaksepäin tarkistamaan kuka tämä henkilö nyt oikein olikaan. Meresmaa onnistuu pitämään lukijan hyvin kyydissä mukana. 

Juoni etenee mukavasti eteenpäin eikä tylsää kohtaa kirjassa ollut. On juonittelua, takaa-ajoa, pettymyksiä ja pikkuisen taisteluakin. Itse mifonki jäi minulle kuitenkin hieman kysymysmerkiksi. Mikä tuo mifonki ihan tarkalleen ottaen on? Mikä sen osuus tarinan kokonaisuudessa, tarinan historiassa? Ehkäpä sitä tarkennetaan seuraavassa osassa. 

Kova kotimainen fantasiakirja! Vaikka kirja luokitellaan nuorten kirjaksi, ei se tuntunut nuoruusvuosiaan vain muistelevasta lukijasta ollenkaan lapselliselta tai selittelevältä. 

Minun arvioni: fantasialukutoukan unelma.

14. helmikuuta 2013

Kaukamoinen

PicturePetteri Hannila: Kaukamoinen
Kustantaja: Oma kustanne 2013

Ota vastaan kutsu kauas Pohjolaan. Aikaan ja paikkaan, joka elää vain kaukaisissa kuvitelmissamme hämärästä menneisyydestä. Metsiin, joiden pintaa yksikään aura ei ole koskaan puhkaissut. Nämä tarinat kulkevat tuon kaukaisen maan tuulissa ja puissa, ikiaikaisen metsän viileissä kuiskauksissa.

Vierra on itsepäinen tyttö kainujen heimosta. Kun hän serkkunsa kanssa lähtee pyhälle matkalleen kohti aikuisuutta, lähtevät samalla liikkeelle myös hänen elämänsä suunnan määräävät voimat.

Pystyykö Vierra rikkomaan kiveen maalatun polkunsa, jonka on määrä johtaa hänet kohti myrskyjen ja vaikeuksien täyttämää elämää? Voiko hän löytää paikkansa heimonsa joukosta, vai onko hänen täytettävä kohtalonsa Kaukamoisena?


Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että sain tämän kirjan arvostelukappaleena. Se ei kuitenkaan vaikuta blogitekstiini millään lailla. Vaikutusta sillä oli enemmänkin lukukokemukseen. Jännitin tarttua kirjaan. Mitä jos en pidäkään siitä? Kuinka osaan sen kertoa kauniisti? 

Jännitys haihtui kyllä hyvin nopeasti kirjaan tartuttuani. Se imaisi heti mukaansa. Kirja ammentaa voimansa pohjoisesta mytologiasta, taruhahmoista, Suomen luonnosta ja historiasta. Nimi ja runot toivat elävästi mieleeni Kalevalan ja sen mystiikan, taian. 

Lähde kaunis läikähtele
vetehinen välkähtele
valuta pyhät vetesi
suurenmoiset suosta nosta
(s.18)

Vierraan, päähenkilöön, oli helppo samaistua. Hän oli kovin suomalaisen oloinen, hyvässä mielessä. Eteenpäin mentiin, vaikka hampaat irvessä. Luovuttaa ei saanut. Ja kovia Vierra tarinan aikana kokeekin. Mutta jossain syvällä hänessä kytee koko aika elämänhalu ja voima, joka ajaa Vierraa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta.

Pidin kirjan kielestä. Siinä oli omanlainen rytmi, nuotti. Se soljui ja kuvaili. Olematta liian rönsyilevä tai selittelevä. Haistoin metsän tuoksun, tunsin lumen kylmyyden. Tapahtumaympäristönä tuttu suomalainen maisema auttoi eläytymään, piirtämään kuvan verkkokalvoille.

Kahden pitkäveneen lohikäärmepäiset kokat ilmestyivät esiin sumusta kuin muinaisaikojen merihirviöt. Laivoja soutavien miesten äänet kaikuivat oudosti läpitunkemattomassa ilmassa sekoittuen veden loiskeeseen ja airojen natinaan kosteita puupintoja vasten. Loppusyksyn sää pohjanlahdella saattoi vaihdella rajusti tarjoten matkalaisille mitä tahansa lämpimästä auringonpaisteesta hyiseen lumituiskuun. Veneiden keulassa seivoivat tähystäjät, jotka herkeämättä tuijottivat edessä häämöttävään harmaaseen ja kosteaan seinämään. He soutivat tuntemattomilla vesillä. Pienikin virhe saattoi merkitä haaksirikkoa hyisellä merellä. (s.49)

Pidin kirjasta, pidin kovasti. Suorastaan harmittelen, että olen näin myöhään keksinyt suomalaisen fantasian. Sillä tämänkään teoksen ei tarvitse yhtään häpeillä ulkomaisten kavereidensa joukossa. 

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.

31. tammikuuta 2013

Stonehengen perintö

Stonehengen perintöSam Christer: Stonehengen perintö
Kustantaja: Bazar 2012
Isbn: 978-952-563-7601
380 s.

Kahdeksan päivää ennen kesäpäivänseisausta mies uhrataan raa’asti Stonehengessä salaisen kultin, Vanhan Taidon kehittäjien uhrijuhlassa. Muutaman tunnin kuluttua yksi maailman tunnetuimmista aarteenetsijöistä, rikas ja vaikutusvaltainen Nathaniel Chase ampuu itsensä kartanossaan. Hän jättää kryptisen viestin pojalleen arkeologi Gideon Chaselle, jota ei ole tavannut vuosikausiin.

Gideon alkaa tutkia isänsä menneisyyttä ja törmää salaiseen kulttiin, jonka jäsenet ovat Stonehengen rakentajien jälkeläisiä ja jotka uhraavat edelleen viattomia ihmisiä jumalilleen uusi ja karismaattinen johtaja keulakuvanaan. Gideon tempautuu mukaan maailmaan, jonka olemassaolosta
hänellä ei ollut aavistustakaan.


Kuva ja teksti: Bazar.

Stonehenge on aina kiehtonut minua. Sen mystisyys ja omanlainen kauneus. Kivikehä on melkoinen taidonnäyte rakentajiltaan. Pelkällä lihasvoimalla. Muistan edelleen tunteen, kun jokunen vuosi sitten pääsinkin näkemään tuon kivikehän omin silmin. Paikalle tultiin alikulkusillan kautta mäkeä kiiveten. Pikku hiljaa kivet tulivat näkyviin. Jännitin ja oikein kylmät väreet kulkivat lävitseni. Ainut harmistus oli, että kivien joukkoon ei pääse kävelemään, mikä sinänsä kyllä on ymmärrettävää.

Niinpä tämä kirja sopi minulle kuin nenä päähän. Pääsin jälleen jossain määrin nauttimaan tuon paikan tunnelmasta ja muistelemaan omaa kohtaamista kivien kanssa. Kirja oli perusvarma jännäri. Toimintaa riitti ja juoni eteni kuin VR:n juna, ilman takkuilua talvipalkkasessa. 

Viime aikoina on kovasti julkaistu kirjoja, jotka sivuavat jollainlailla salaseuroja, historiallisia nähtävyyksiä tai taideteoksia. Suojellaan henkeen ja vereen muinaisia salaisuuksia, joista ovat tietoisia vain pienen salapiirin jäsenet. Tämä kirja oli varsin mukava lisä tähän joukkoon. Kirja ei ole maailman omaperäisin tai loistavin, mutta toimiva ja viihdyttävä dekkari. Hyvillä mielin voin suositella suoraviivaisen menon ystäville.

Minun arvioni: Viihde-opus.

25. tammikuuta 2013

Kesken jäänyt: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Kustantaja: Tammi 2012
Isbn: 978-951-31-5801-9
325 s.


Vapaalla oleva sairaanhoitaja auttoi minut maailmaan vanhempieni makuuhuoneessa arpajaisissa voitetun untuvapeitteen päällä. Nopean kahdenkymmenenkahden minuutin synnytyksen jälkeen pääni tuli näkyviin ja hoitaja käski ponnistamaan ja isäni käski ponnistamaan, ja niinpä äitini ponnisti ja minä pullahdin kevyesti tuohon tarunhohtoiseen vuoteen. Kun Pariisin kadut vallattiin. Kun Vietnamissa tehtiin Tet-hyökkäys. Kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta.
Veli ja sisko.
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheestä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä.
Tarina uusista aluista.

Kuva ja teksti: Tammi
Tämä kirja on tovin roikkunut luettavien listalla. Kirjaston uutushyllyssä viime reissulla kirja minua odottelikin ja kotiin kuljetin. 
Odotin kirjalta paljon. Olin tarkoituksella välttänyt lukemasta liikaa blogitekstejä kirjasta, jottei mielikuvasta tulisi liian vahva. Silti pelkkä nimi loi jo pohjan odotuksille. Alkuun olinkin varsin innokas lukija. Hörhöttelin ääneen ja pidin kirjan kielestä. Mielikuvat olivat hauskoja ja ote vaikeampiinkin tapahtumiin kepeä, jopa vähän humoristinen. Pidin siis kirjailijan tyylistä kovasti. 
Silti kirja ei jaksanut pitää otteessaan loppuun asti. Olen enemmän juonivetoisten kirjojen ystävä kuin tälläisten eräällälailla hitaasti kehittyvien ja kasvutarinoiden ystävä. Myöskin ajankohta ei ollut kirjalle tällä hetkellä oikea. Nyt kaipaan ajatukset nurkkaan -kirjaa. Kirjaa, jonka parissa ei tarvitse yhtään ajatella. Senkun lukee ja homma etenee. Saatan siis kirjaan vielä tarttua toisena ajankohtana. Jos valtavan lukupinoni johonkin kohtaan sopiva rako tulee. 
Vastapainoksi jälleen: kirjasta on pidetty kovasti blogeissa P.S. Rakastan kirjoja, Lukuneuvoja ja Poplaari.

18. tammikuuta 2013

Skugga-Baldur

Sjón: Skugga-Baldur
Kustantaja: Like 2000
Isbn: 952-471-594-5
112 s.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintovoittaja!


Lauantaina 17. huhtikuuta 1868 suuri purjelaiva ankkuroituu Reykjanesin edustalle. Laivan toiselta kannelta, kalanmaksaöljytynnyreiden keskeltä, löytyy pieni surkea olento. Tytön nimi on Abba, ja hän osoittautuu jälkeenjääneeksi.
Kasvitieteilijä Fridrik B. Fridjónsson ottaa tytön hoiviinsa, ja he elelevät yhdessä miehen vanhempien maatilalla tytön kuolemaan asti. Kun Fridrikin ja paikallisen papin Baldur Skuggasonin välille kehkeytyy riita, paljastuu ettei Baldur olekaan sitä miltä päällisin puolin näyttää.
Kirjan nimi viittaa kansansaduissa esiintyvään kissan ja ketun jälkeläiseen sekä pahantahtoiseen ihmiseen.
Kuva ja teksti: Like.
Kuulin mutkien kautta tästä kirjasta ja kiinnostuin heti. Tässähän oli kaikki ainekset juuri minua kiinnostavaan kirjaan. Islanninhevosfanina olen myös kovin kiinnostunut islantilainen kulttuurista ja heidän perinteistään. Kirjassa on myös nainen, jolla on Downin syndrooma. Varsin innokkaana siis tartuin kirjaan.
Mutta, minähän en oikein tajunnut mitään tästä kirjasta. Tai tajusin kyllä, mutta en oikein ymmärtänyt miten tuo kansantaruissa esiintyvä kettu ja kirjan nainen liittyivät toisiinsa. Minusta ne olivat melkeinpä kaksi erillistä tarinaa, jotka sitten lopussa löyhästi liittyvät yhteen. 
Abban, naisen, jolla on Downin syndrooma, kohtaloon tartuin tiukasti kiinni ja koin sydämessä melkoista tuskaa hänen kokemistaan asioista. Olisinkin kaivannut enemmän kuvausta Abbasta ja hänen vaiheistaan. Toisaalta, sydämestä puristi jo niin kovin tämä pienikin raapaisu, että lisää avaaminen olisi voinut olla jo liian tuskaisaa. 
En osaa oikein sanoa mitään tai arvostella kirjaa. En oikein ymmärtänyt mitä kirjalla tavoiteltiin, mikä oli sen tarina. Olen ilmeisesti aivan liian hölmö hienoja ja palkittuja kirjoja varten :)

17. tammikuuta 2013

Mokka

MokkaTatiana de Rosnay: Mokka
Kustantaja: Bazar 2012
Isbn: 978 952 2790187
300 s.

Nelikymppinen Justine elää rauhallista elämää aviomiehensä Andrewn ja kahden lapsensa kanssa Pariisissa. Eräänä päivänä Justine saa soiton poliisilta ja hänet kutsutaan nopeasti sairaalaan. Perheen teini-ikäinen poika Malcolm on joutunut onnettomuuteen. Malcolm on jäänyt punaisia päin ajaneen auton alle ja makaa koomassa. Yliajaja on paennut. Silminnäkijöiden mukaan auto oli mokkakahvinruskea Mercedes. Kuka ajoi autoa ja miksi kuski pakeni paikalta? Epätoivoissaan ja vastoin läheistensä neuvoja Justine ryhtyy etsimään syyllistä. Ja kun totuus viimein selviää, ei mikään ole enää ennallaan. 

Tatiana de Rosnay on jälleen kerran luonut koskettavan muotokuvan naisesta. Mokka on psykologinen romaani, josta ei puutu jännitystä eikä juonittelua. Romaanissa kohtaavat niin viiltävä kipu kuin menneisyyden kultaiset muistot ja pienet, puhtaat onnen hetket.

Teksti ja kuva: Bazar.

Tämä kirja alkoi vauhdilla. Heti alkumetreillä päästiin kiinni tarinaan. Pieni poika, Malcolm, jäi suojatiellä auton alle ja yliajaja pakeni paikalta. Vanhempien maailman romahti, turvallisuuden tunne katosi. Äiti ja isä kohtaavat tilanteen kovin erilailla. Isä vaikuttaa päällisin puolin tyyneltä ja pitääkin kulissia yllä. Äiti haluaa kuumeisesti tietää kuka poikansa päälle on ajanut ja miksi hän pakeni paikalta.

"Tajusin jo, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan. Että elämäni tasapaino oli järkkynyt. Noin vain. Yhdessä hetkessä. Matka sairaalaan oli loputon. Kaikissa punaisissa valoissa täytyi odottaa ikuisuus. Yritin soittaa miehelleni. Puhelinvastaaja. En jättänyt viestiä. Mitä olisin voinut sanoa? "Andrew, Malcolm on jäänyt auton alle. Ambulanssista soitettiin. Hän on loukkaantunut. Olen menossa sairaalaan. Tule äkkiä." Niin, olisin halunnut sanoa sen. Olisin halunnut huutaa sen."  (s.14)

Rosnay kirjoittaa lyhyin ja selkein virkkein. Hän käyttää selkeästi tehokeinona pistettä rytmittämään tekstiä. Alkuun minulle tuli tästä hengästyttävän kiire. Juoksin lauseesta toiseen. Tunsin äidin hädän ja tuskan. Mieleeni tuli myös kuvaako tämä ihmisen mieltä kriisin keskellä. Kuinka ajatus pomppii eikä monimutkaisiin ajatuskuvioihin pysty. Totuin tapaan kirjoittaa tarinan edetessä enkä enää kokenut hoppua. Myöskin kerronta rauhoittui ajan kuluessa vääjämättömästi eteenpäin. Elämä asettuu uomaansa, tokikin uudenlaiseen, mutta uomaansa kuitenkin tapahtumista huolimatta. Jonkinlainen rutiini asettuu kodin ja sairaalan välille.

"Sairaala. Sen melu. Tungos. Haju. Loputtomat käytävät. Instrumenttikärryjen kirskuna. Muiden ihmisten tuska. Omani. Kaikki mitä sairaaloista puhutaan, hoitajat hukkumaisillaan työhön, valkotakit välinpitämättömiä." (s. 14)

Rosnay kuvaa elämistä, sopeutumista ja tuskaa kriisissä uskottavasti. Lienekö hänellä omakohtaisia kokemuksia. Lisäsinkö tekstiin omia tunteitani viime vuosilta vai oliko hän onnistunut todellakin näin hyvin saamaan kiinni mitä pelko oman lapsen puolesta on?

Tutustumisen arvoinen kirja. Se oli varsin helppolukuinen ja kieli selkeeää, helppoa. Kirjan lukikin melkein yhdeltä istumalta.

Minun arvioni: välipalakirja.

5. tammikuuta 2013

Yösirkus

Morgenstern, Erin: Yösirkus
Kustantaja: Basam Books oy 2012
ISBN: 9789522600547
400s.

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen. 
Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.

Tämä kirja oli vanginnut katseeni useamman kerran ennen kuin se kotiutui kirjastosta luettavaksi. Kansi on mielestäni houkutteleva ja taidolla tehty. Isot pisteet kannen suunnittelusta.

Kirja vangitsi minun heti ensimmäisellä sivulla. Olin riemuissani. Kovin moni kirja ei pysty moiseen ensimmäisistä riveistä lähtien. Silmät ristissä luin kirjaa muun perheen tuhistessa autuaana unten mailla.

Mutta sitten tapahtui jotain. Mitä, sitä en osaa määritellä. Mutta kiinnostukseni kirjaa kohtaan lopahti. Se ei jaksanutkaan kantaa minua loppuun asti samanlaisessa riemusaatossa. Luin jopa toisen kirjan välissä, koska Yösirkukseen tarttuminen takkuili. Luin kuitenkin kirjan loppuun ja tunnelman tiivistyessä sain taas pikkuisen kiinni siitä taianomaisuudesta, jolla kirja minut aluksi hurmasi.

Kirja etenee kahdessa ajassa. Nykypäivässä ja sirkuksen synnyinajasta kohti tätä hetkeä. Ehkä tuo tarinan pomppiminen ajasta toiseen hieman sotki lukemista. Hetken minulla kesti jopa tajuta tämä. Vaikka luvun alussa on aina vuosiluku, en kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Ihmettelinkin hetken tarinan pomppimista.

Sirkusta kuvataan tarkasti ja houkuttelevasti. Näin mielessäni mustavalkoiset teltat, haistoin kinuskin ja tunsin ihmisvilinän ympärilläni. Kaunis kuvaus ei kuitenkaan pitänyt minua tarpeeksi tarinan imussa. Ei tässä kirjassa.

Olin vallan pettynyt, etten pitänyt tästä kirjasta enemmän. Olisin kovasti toivonut asian olevan niin.

Tasapuolisuuden nimissä kerrottakoon, että kirjasta on pidetty monessakin blogissa valtavasti. Kuten Norkku blogista Nenä kirjassa ja Maria Anastasia blogista Kansien välissä.

Minun arvioni: peruskirja koukulla

Tammikuun kirja

Lukupiirimme tammikuun kirja on Anreï Makinen Ranskalainen testamentti. Kirja on Lauran ehdottama. Hänen bloginsa on Lukemattomia unelmia. Käydään keskustelu tuttuun tapaan hänen blogissaan kuun lopussa.

Lukuaikaa on tammikuu. Aloitetaan keskustelu aikaisintaan 27.1.

Ei kun kirjaa metsästämään!

2. tammikuuta 2013

Vuosi 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Bloggailu on ollut tauolla ja olen pohtinut blogini tulevaisuutta. Ajatuksen olikin hyvä tässä muhia, sillä tänään sain ahaa-elämyksen mikä tässä oikein on mättänyt. Miksi kirjoittaminen on tuntunut niin vaikealta ja lukeminen on toisinaan ollut pakko pullaa?

Tutustuin kirjablogimaailmaan vasta viime vuonna. En ole oikein millään aihesaralla kovin innokas blogien lukija eikä minulle ollut edes tullut mieleen, että kirjoistakin kirjoitetaan. Sukelsin suurella innolla blogien saloihin ja ahmin muiden lukukokemuksia, kirjoja itselleni listoiksi asti ja innostuin haasteista. Jossain kohtaa huomasin, että lukemisesta alkoi tulla työtä. Kun kiinnostavien kirjojen lista vain kasvoi, mutta käytettävä aika ei. Blogien myötä innostuin myös monesta sellaisesta kirjasta, jonka tyyppistä genreä en yleensä lue. Huteja tulikin sitten paljon enemmän kuin tavallisesti kirjoihin tarttuessani on tullut. Kynnys jättää kirja kesken kasvoi oman blogin myötä. Loppuun oli luettava, vaikka kirja ei oikein iskenyt eikä innostanut. Loppu vuotta kohti palasinkin enemmän takaisin juurilleni ja tutuille hoodeilla ja onnekkaita osumia kirjallisuuden saralla tuli paljon enemmän.

Pohdittuani lukemistani ja bloggaamista päädyin karsimaan haasteet pois. Ne ovat innostavia ja kannustavat tarttumaan erilaisiin kirjoihin. Mutta minun luonteellani niistä tulee liian helposti suorittamista. Pakko tehdä tuo haaste. Pakko saada tämä pois alta. Ja sitten katoaakin lukemisesta ilo. Nyt päätin, että tyynesti poistan haasteet ja katson mitä tapahtuu lukemiselle. Ehkä johonkin haasteeseen taas tartun ajan myötä tai sitten en.

TBR-lista säilyy, koska se on enemmänkin lista matkan varrella bongatuista kiinnostavista kirjoista, jotka haluan joskus lukea. Oma muistilistani. Toisia en varmaan todellisuudessa lue koskaan, niiden jäädessä uutuuksien jalkoihin, toiset odottavat oikeaa hetkeä. Lista myös elää. Joku kirja katoaa listalta lukemattomana, toinen tulee tilalle. Pidän listan oman heikon muistini tukena itseäni kiinnostavista kirjoista.

101 spefin helmeä roikkukoon myös matkassa. Siitä en ole ottanut itselleni tähänkään mennessä paineita, ehkä siksi, että lista edustaa minulle mieluista tyylisuuntaa. Olen aina ollut spefin ystävä, ehkä enemmän kallellaan fantasiaan, mutta ystävä kumminkin. Se onkin enemmän lista kirjavinkkejä, jotka osan aion lukea, osan jätän ihan suosilla pois. Aikarajaa tuolle listalle en aseta. Jos vaikka eläkepäivillä intoutuisin lukemaan loputkin kirjat tuolta listalta :)

Lukupiiri hoidetaan kunnialla loppuun. Tammikuun kirjan kimppuun syyhyän päästä. Lukupiirin kirjat tulisi luettua joka tapauksessa, sen verran olen niistä innostunut kirjoihin tarkemmin tutustuttuani.

Päätin myös, että kaikista kirjoista ei tarvitse kirjoittaa. Osa syynä takkuiluun on ollut, että toiset kirjat eivät ole oikein herättäneet mitään järkeviä ajatuksia, jotta niitä viitsisi vallan blogiin asti laittaa. Jätän jatkossa moisista kirjoista kirjoittamatta. Ehkä kokoan kuun lopussa jonkinlaisen yhteenvedon kyseisessä kuussa luetuista kirjoista. Jos jaksan.

Bloggaamiseen jäin kuitenkin koukkuun, joten blogin pitäminen jatkukoon. Pahin alkuinnostus on nyt takana ja omat hudit ja osumat on koettu. Blogi taatusti hakee vielä muotoaan tämänkin vuoden. Ensi vuonna olen taas astetta viisaampi mikä toimii minun blogissani parhaiten.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...