Jo jonkun aikaa on kutitellut ajatus viettää teemakuukausi. Vaihtoehtoja oli monia: tutustua klassikoihin, pienentää kirjahyllyn lukemattomien pinoa, spefikuukausi. Päädyin viettämään kaksi erillistä teemakuukautta.
Nyt aloitan TBR-listan lyhentämistä. Painotan vielä teoksiin, jotka löytyvät omasta kirjahyllystä. Saan samalla iskulla kaksi kärpästä. Tätä teemakuukautta jatkan vielä syyskuun. Otan vain varaslähdön näin elokuun puolella.
Lokakuussa onkin sitten vuorossa klassikokuukausi. Jokunen muukin bloggaaja on tuosta ajatuksesta innostunut. Ehkäpä lähempänä lokakuuta kokoan listauksen blogeista, jotka ovat intoutuneet klassikoita lukemaan lokakuun aikana. Klassikkoa ei ole rajoitettu, itse poimin luettavat kirjat alun alkaen BBC:n tekemästä 100 klassikon listasta, jonka Keskisuomalainen on muokannut suomalaiseen kirjahyllyyn sopivammaksi. Listan voi kurkata TBR 100 -sivultani. Olen listan sinne kopsannut oman TBR-listani perään.
Jännittää jo hieman etukäteen. Montakohan kirjaa onnistun listalta kuittaamaan? Kiilaako joku kirja kuitenkin listojen ulkopuolelta?
Onnea teemakuukaudelle! Minunkin ehkä olisi pidettävä joskus TBR-listanlyhentämiskuukausi, sillä jotenkin tuon listan lukeminen muuten jää uutuuksien ym. houkuttelevien kirjojen jalkoihin.
VastaaPoistaIhan sama "ongelma". Aina kiilaa joku kiinnostava kirja väliin, joka on ihan pakko lukea. Onneksi ongelmat eivät ole tämän isompia :)
PoistaHyvältä kuulostaa, itse aion lukea oman hyllyni lukemattomia tulevien kuukausien aikana. Huomasin tosin, että klassikoitakin tästä joukosta löytyisi... Pitääpä itsellä tuumata, kuinka etenen. Lukuiloa teemakuukaudelle!
VastaaPoistaKiitos. Kuinka noihin kirjahyllyihin kertyykin kirjoja odottamaan vuoroaan? Lisääntyykö ne itsekseen?
PoistaKun minä saan puhuttua kotona, että "nyt pidetään taukoa kirjojen hankkimisesta", niin ihan itse aina ensimmäisenä lipeän lakosta. Joskus lipeäminen on ollut säälittävän mittavaa, esimerkkinä kassillinen kirjoja kerralla.
PoistaMukana! Luulen, että siitä on hetki, kun olen viimeksi lukenut jonkun varsinaisen klassikon (lastenkirjoja lukuunottamatta). Lokakuu on hyvä hetki lyhentää klassikko-tbr -listaa, luen luultavasti ainakin Dostojevskia :).
VastaaPoistaTervetuloa mukaan. Onkin kiva seurata mitä kirjoja muut valitsevat klassikoiksi. Lokakuussa on jo mukavasti pimeät illat, joten voi tunnelmoida kynttilän valossa klassikon parissa.
Poista