31. tammikuuta 2013

Stonehengen perintö

Stonehengen perintöSam Christer: Stonehengen perintö
Kustantaja: Bazar 2012
Isbn: 978-952-563-7601
380 s.

Kahdeksan päivää ennen kesäpäivänseisausta mies uhrataan raa’asti Stonehengessä salaisen kultin, Vanhan Taidon kehittäjien uhrijuhlassa. Muutaman tunnin kuluttua yksi maailman tunnetuimmista aarteenetsijöistä, rikas ja vaikutusvaltainen Nathaniel Chase ampuu itsensä kartanossaan. Hän jättää kryptisen viestin pojalleen arkeologi Gideon Chaselle, jota ei ole tavannut vuosikausiin.

Gideon alkaa tutkia isänsä menneisyyttä ja törmää salaiseen kulttiin, jonka jäsenet ovat Stonehengen rakentajien jälkeläisiä ja jotka uhraavat edelleen viattomia ihmisiä jumalilleen uusi ja karismaattinen johtaja keulakuvanaan. Gideon tempautuu mukaan maailmaan, jonka olemassaolosta
hänellä ei ollut aavistustakaan.


Kuva ja teksti: Bazar.

Stonehenge on aina kiehtonut minua. Sen mystisyys ja omanlainen kauneus. Kivikehä on melkoinen taidonnäyte rakentajiltaan. Pelkällä lihasvoimalla. Muistan edelleen tunteen, kun jokunen vuosi sitten pääsinkin näkemään tuon kivikehän omin silmin. Paikalle tultiin alikulkusillan kautta mäkeä kiiveten. Pikku hiljaa kivet tulivat näkyviin. Jännitin ja oikein kylmät väreet kulkivat lävitseni. Ainut harmistus oli, että kivien joukkoon ei pääse kävelemään, mikä sinänsä kyllä on ymmärrettävää.

Niinpä tämä kirja sopi minulle kuin nenä päähän. Pääsin jälleen jossain määrin nauttimaan tuon paikan tunnelmasta ja muistelemaan omaa kohtaamista kivien kanssa. Kirja oli perusvarma jännäri. Toimintaa riitti ja juoni eteni kuin VR:n juna, ilman takkuilua talvipalkkasessa. 

Viime aikoina on kovasti julkaistu kirjoja, jotka sivuavat jollainlailla salaseuroja, historiallisia nähtävyyksiä tai taideteoksia. Suojellaan henkeen ja vereen muinaisia salaisuuksia, joista ovat tietoisia vain pienen salapiirin jäsenet. Tämä kirja oli varsin mukava lisä tähän joukkoon. Kirja ei ole maailman omaperäisin tai loistavin, mutta toimiva ja viihdyttävä dekkari. Hyvillä mielin voin suositella suoraviivaisen menon ystäville.

Minun arvioni: Viihde-opus.

25. tammikuuta 2013

Kesken jäänyt: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Kustantaja: Tammi 2012
Isbn: 978-951-31-5801-9
325 s.


Vapaalla oleva sairaanhoitaja auttoi minut maailmaan vanhempieni makuuhuoneessa arpajaisissa voitetun untuvapeitteen päällä. Nopean kahdenkymmenenkahden minuutin synnytyksen jälkeen pääni tuli näkyviin ja hoitaja käski ponnistamaan ja isäni käski ponnistamaan, ja niinpä äitini ponnisti ja minä pullahdin kevyesti tuohon tarunhohtoiseen vuoteen. Kun Pariisin kadut vallattiin. Kun Vietnamissa tehtiin Tet-hyökkäys. Kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta.
Veli ja sisko.
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheestä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä.
Tarina uusista aluista.

Kuva ja teksti: Tammi
Tämä kirja on tovin roikkunut luettavien listalla. Kirjaston uutushyllyssä viime reissulla kirja minua odottelikin ja kotiin kuljetin. 
Odotin kirjalta paljon. Olin tarkoituksella välttänyt lukemasta liikaa blogitekstejä kirjasta, jottei mielikuvasta tulisi liian vahva. Silti pelkkä nimi loi jo pohjan odotuksille. Alkuun olinkin varsin innokas lukija. Hörhöttelin ääneen ja pidin kirjan kielestä. Mielikuvat olivat hauskoja ja ote vaikeampiinkin tapahtumiin kepeä, jopa vähän humoristinen. Pidin siis kirjailijan tyylistä kovasti. 
Silti kirja ei jaksanut pitää otteessaan loppuun asti. Olen enemmän juonivetoisten kirjojen ystävä kuin tälläisten eräällälailla hitaasti kehittyvien ja kasvutarinoiden ystävä. Myöskin ajankohta ei ollut kirjalle tällä hetkellä oikea. Nyt kaipaan ajatukset nurkkaan -kirjaa. Kirjaa, jonka parissa ei tarvitse yhtään ajatella. Senkun lukee ja homma etenee. Saatan siis kirjaan vielä tarttua toisena ajankohtana. Jos valtavan lukupinoni johonkin kohtaan sopiva rako tulee. 
Vastapainoksi jälleen: kirjasta on pidetty kovasti blogeissa P.S. Rakastan kirjoja, Lukuneuvoja ja Poplaari.

18. tammikuuta 2013

Skugga-Baldur

Sjón: Skugga-Baldur
Kustantaja: Like 2000
Isbn: 952-471-594-5
112 s.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintovoittaja!


Lauantaina 17. huhtikuuta 1868 suuri purjelaiva ankkuroituu Reykjanesin edustalle. Laivan toiselta kannelta, kalanmaksaöljytynnyreiden keskeltä, löytyy pieni surkea olento. Tytön nimi on Abba, ja hän osoittautuu jälkeenjääneeksi.
Kasvitieteilijä Fridrik B. Fridjónsson ottaa tytön hoiviinsa, ja he elelevät yhdessä miehen vanhempien maatilalla tytön kuolemaan asti. Kun Fridrikin ja paikallisen papin Baldur Skuggasonin välille kehkeytyy riita, paljastuu ettei Baldur olekaan sitä miltä päällisin puolin näyttää.
Kirjan nimi viittaa kansansaduissa esiintyvään kissan ja ketun jälkeläiseen sekä pahantahtoiseen ihmiseen.
Kuva ja teksti: Like.
Kuulin mutkien kautta tästä kirjasta ja kiinnostuin heti. Tässähän oli kaikki ainekset juuri minua kiinnostavaan kirjaan. Islanninhevosfanina olen myös kovin kiinnostunut islantilainen kulttuurista ja heidän perinteistään. Kirjassa on myös nainen, jolla on Downin syndrooma. Varsin innokkaana siis tartuin kirjaan.
Mutta, minähän en oikein tajunnut mitään tästä kirjasta. Tai tajusin kyllä, mutta en oikein ymmärtänyt miten tuo kansantaruissa esiintyvä kettu ja kirjan nainen liittyivät toisiinsa. Minusta ne olivat melkeinpä kaksi erillistä tarinaa, jotka sitten lopussa löyhästi liittyvät yhteen. 
Abban, naisen, jolla on Downin syndrooma, kohtaloon tartuin tiukasti kiinni ja koin sydämessä melkoista tuskaa hänen kokemistaan asioista. Olisinkin kaivannut enemmän kuvausta Abbasta ja hänen vaiheistaan. Toisaalta, sydämestä puristi jo niin kovin tämä pienikin raapaisu, että lisää avaaminen olisi voinut olla jo liian tuskaisaa. 
En osaa oikein sanoa mitään tai arvostella kirjaa. En oikein ymmärtänyt mitä kirjalla tavoiteltiin, mikä oli sen tarina. Olen ilmeisesti aivan liian hölmö hienoja ja palkittuja kirjoja varten :)

17. tammikuuta 2013

Mokka

MokkaTatiana de Rosnay: Mokka
Kustantaja: Bazar 2012
Isbn: 978 952 2790187
300 s.

Nelikymppinen Justine elää rauhallista elämää aviomiehensä Andrewn ja kahden lapsensa kanssa Pariisissa. Eräänä päivänä Justine saa soiton poliisilta ja hänet kutsutaan nopeasti sairaalaan. Perheen teini-ikäinen poika Malcolm on joutunut onnettomuuteen. Malcolm on jäänyt punaisia päin ajaneen auton alle ja makaa koomassa. Yliajaja on paennut. Silminnäkijöiden mukaan auto oli mokkakahvinruskea Mercedes. Kuka ajoi autoa ja miksi kuski pakeni paikalta? Epätoivoissaan ja vastoin läheistensä neuvoja Justine ryhtyy etsimään syyllistä. Ja kun totuus viimein selviää, ei mikään ole enää ennallaan. 

Tatiana de Rosnay on jälleen kerran luonut koskettavan muotokuvan naisesta. Mokka on psykologinen romaani, josta ei puutu jännitystä eikä juonittelua. Romaanissa kohtaavat niin viiltävä kipu kuin menneisyyden kultaiset muistot ja pienet, puhtaat onnen hetket.

Teksti ja kuva: Bazar.

Tämä kirja alkoi vauhdilla. Heti alkumetreillä päästiin kiinni tarinaan. Pieni poika, Malcolm, jäi suojatiellä auton alle ja yliajaja pakeni paikalta. Vanhempien maailman romahti, turvallisuuden tunne katosi. Äiti ja isä kohtaavat tilanteen kovin erilailla. Isä vaikuttaa päällisin puolin tyyneltä ja pitääkin kulissia yllä. Äiti haluaa kuumeisesti tietää kuka poikansa päälle on ajanut ja miksi hän pakeni paikalta.

"Tajusin jo, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan. Että elämäni tasapaino oli järkkynyt. Noin vain. Yhdessä hetkessä. Matka sairaalaan oli loputon. Kaikissa punaisissa valoissa täytyi odottaa ikuisuus. Yritin soittaa miehelleni. Puhelinvastaaja. En jättänyt viestiä. Mitä olisin voinut sanoa? "Andrew, Malcolm on jäänyt auton alle. Ambulanssista soitettiin. Hän on loukkaantunut. Olen menossa sairaalaan. Tule äkkiä." Niin, olisin halunnut sanoa sen. Olisin halunnut huutaa sen."  (s.14)

Rosnay kirjoittaa lyhyin ja selkein virkkein. Hän käyttää selkeästi tehokeinona pistettä rytmittämään tekstiä. Alkuun minulle tuli tästä hengästyttävän kiire. Juoksin lauseesta toiseen. Tunsin äidin hädän ja tuskan. Mieleeni tuli myös kuvaako tämä ihmisen mieltä kriisin keskellä. Kuinka ajatus pomppii eikä monimutkaisiin ajatuskuvioihin pysty. Totuin tapaan kirjoittaa tarinan edetessä enkä enää kokenut hoppua. Myöskin kerronta rauhoittui ajan kuluessa vääjämättömästi eteenpäin. Elämä asettuu uomaansa, tokikin uudenlaiseen, mutta uomaansa kuitenkin tapahtumista huolimatta. Jonkinlainen rutiini asettuu kodin ja sairaalan välille.

"Sairaala. Sen melu. Tungos. Haju. Loputtomat käytävät. Instrumenttikärryjen kirskuna. Muiden ihmisten tuska. Omani. Kaikki mitä sairaaloista puhutaan, hoitajat hukkumaisillaan työhön, valkotakit välinpitämättömiä." (s. 14)

Rosnay kuvaa elämistä, sopeutumista ja tuskaa kriisissä uskottavasti. Lienekö hänellä omakohtaisia kokemuksia. Lisäsinkö tekstiin omia tunteitani viime vuosilta vai oliko hän onnistunut todellakin näin hyvin saamaan kiinni mitä pelko oman lapsen puolesta on?

Tutustumisen arvoinen kirja. Se oli varsin helppolukuinen ja kieli selkeeää, helppoa. Kirjan lukikin melkein yhdeltä istumalta.

Minun arvioni: välipalakirja.

5. tammikuuta 2013

Yösirkus

Morgenstern, Erin: Yösirkus
Kustantaja: Basam Books oy 2012
ISBN: 9789522600547
400s.

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen. 
Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.

Tämä kirja oli vanginnut katseeni useamman kerran ennen kuin se kotiutui kirjastosta luettavaksi. Kansi on mielestäni houkutteleva ja taidolla tehty. Isot pisteet kannen suunnittelusta.

Kirja vangitsi minun heti ensimmäisellä sivulla. Olin riemuissani. Kovin moni kirja ei pysty moiseen ensimmäisistä riveistä lähtien. Silmät ristissä luin kirjaa muun perheen tuhistessa autuaana unten mailla.

Mutta sitten tapahtui jotain. Mitä, sitä en osaa määritellä. Mutta kiinnostukseni kirjaa kohtaan lopahti. Se ei jaksanutkaan kantaa minua loppuun asti samanlaisessa riemusaatossa. Luin jopa toisen kirjan välissä, koska Yösirkukseen tarttuminen takkuili. Luin kuitenkin kirjan loppuun ja tunnelman tiivistyessä sain taas pikkuisen kiinni siitä taianomaisuudesta, jolla kirja minut aluksi hurmasi.

Kirja etenee kahdessa ajassa. Nykypäivässä ja sirkuksen synnyinajasta kohti tätä hetkeä. Ehkä tuo tarinan pomppiminen ajasta toiseen hieman sotki lukemista. Hetken minulla kesti jopa tajuta tämä. Vaikka luvun alussa on aina vuosiluku, en kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Ihmettelinkin hetken tarinan pomppimista.

Sirkusta kuvataan tarkasti ja houkuttelevasti. Näin mielessäni mustavalkoiset teltat, haistoin kinuskin ja tunsin ihmisvilinän ympärilläni. Kaunis kuvaus ei kuitenkaan pitänyt minua tarpeeksi tarinan imussa. Ei tässä kirjassa.

Olin vallan pettynyt, etten pitänyt tästä kirjasta enemmän. Olisin kovasti toivonut asian olevan niin.

Tasapuolisuuden nimissä kerrottakoon, että kirjasta on pidetty monessakin blogissa valtavasti. Kuten Norkku blogista Nenä kirjassa ja Maria Anastasia blogista Kansien välissä.

Minun arvioni: peruskirja koukulla

Tammikuun kirja

Lukupiirimme tammikuun kirja on Anreï Makinen Ranskalainen testamentti. Kirja on Lauran ehdottama. Hänen bloginsa on Lukemattomia unelmia. Käydään keskustelu tuttuun tapaan hänen blogissaan kuun lopussa.

Lukuaikaa on tammikuu. Aloitetaan keskustelu aikaisintaan 27.1.

Ei kun kirjaa metsästämään!

2. tammikuuta 2013

Vuosi 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Bloggailu on ollut tauolla ja olen pohtinut blogini tulevaisuutta. Ajatuksen olikin hyvä tässä muhia, sillä tänään sain ahaa-elämyksen mikä tässä oikein on mättänyt. Miksi kirjoittaminen on tuntunut niin vaikealta ja lukeminen on toisinaan ollut pakko pullaa?

Tutustuin kirjablogimaailmaan vasta viime vuonna. En ole oikein millään aihesaralla kovin innokas blogien lukija eikä minulle ollut edes tullut mieleen, että kirjoistakin kirjoitetaan. Sukelsin suurella innolla blogien saloihin ja ahmin muiden lukukokemuksia, kirjoja itselleni listoiksi asti ja innostuin haasteista. Jossain kohtaa huomasin, että lukemisesta alkoi tulla työtä. Kun kiinnostavien kirjojen lista vain kasvoi, mutta käytettävä aika ei. Blogien myötä innostuin myös monesta sellaisesta kirjasta, jonka tyyppistä genreä en yleensä lue. Huteja tulikin sitten paljon enemmän kuin tavallisesti kirjoihin tarttuessani on tullut. Kynnys jättää kirja kesken kasvoi oman blogin myötä. Loppuun oli luettava, vaikka kirja ei oikein iskenyt eikä innostanut. Loppu vuotta kohti palasinkin enemmän takaisin juurilleni ja tutuille hoodeilla ja onnekkaita osumia kirjallisuuden saralla tuli paljon enemmän.

Pohdittuani lukemistani ja bloggaamista päädyin karsimaan haasteet pois. Ne ovat innostavia ja kannustavat tarttumaan erilaisiin kirjoihin. Mutta minun luonteellani niistä tulee liian helposti suorittamista. Pakko tehdä tuo haaste. Pakko saada tämä pois alta. Ja sitten katoaakin lukemisesta ilo. Nyt päätin, että tyynesti poistan haasteet ja katson mitä tapahtuu lukemiselle. Ehkä johonkin haasteeseen taas tartun ajan myötä tai sitten en.

TBR-lista säilyy, koska se on enemmänkin lista matkan varrella bongatuista kiinnostavista kirjoista, jotka haluan joskus lukea. Oma muistilistani. Toisia en varmaan todellisuudessa lue koskaan, niiden jäädessä uutuuksien jalkoihin, toiset odottavat oikeaa hetkeä. Lista myös elää. Joku kirja katoaa listalta lukemattomana, toinen tulee tilalle. Pidän listan oman heikon muistini tukena itseäni kiinnostavista kirjoista.

101 spefin helmeä roikkukoon myös matkassa. Siitä en ole ottanut itselleni tähänkään mennessä paineita, ehkä siksi, että lista edustaa minulle mieluista tyylisuuntaa. Olen aina ollut spefin ystävä, ehkä enemmän kallellaan fantasiaan, mutta ystävä kumminkin. Se onkin enemmän lista kirjavinkkejä, jotka osan aion lukea, osan jätän ihan suosilla pois. Aikarajaa tuolle listalle en aseta. Jos vaikka eläkepäivillä intoutuisin lukemaan loputkin kirjat tuolta listalta :)

Lukupiiri hoidetaan kunnialla loppuun. Tammikuun kirjan kimppuun syyhyän päästä. Lukupiirin kirjat tulisi luettua joka tapauksessa, sen verran olen niistä innostunut kirjoihin tarkemmin tutustuttuani.

Päätin myös, että kaikista kirjoista ei tarvitse kirjoittaa. Osa syynä takkuiluun on ollut, että toiset kirjat eivät ole oikein herättäneet mitään järkeviä ajatuksia, jotta niitä viitsisi vallan blogiin asti laittaa. Jätän jatkossa moisista kirjoista kirjoittamatta. Ehkä kokoan kuun lopussa jonkinlaisen yhteenvedon kyseisessä kuussa luetuista kirjoista. Jos jaksan.

Bloggaamiseen jäin kuitenkin koukkuun, joten blogin pitäminen jatkukoon. Pahin alkuinnostus on nyt takana ja omat hudit ja osumat on koettu. Blogi taatusti hakee vielä muotoaan tämänkin vuoden. Ensi vuonna olen taas astetta viisaampi mikä toimii minun blogissani parhaiten.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...