10. huhtikuuta 2012

City of Ashes (Tuhkakaupunki)

TuhkakaupunkiCassandra Clare, Tuhkakaupunki – Varjojen kaupungit II

Alkuteos: City of Ashes - The Mortal Instruments Book Two (2008)
Kustantaja: Otava
Isbn: 978-951-1-25768-4 399s.

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan
normaaliksi – ehkä seurustelu Simonin kanssa auttaisi? Mutta
Varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan – varsinkaan heistä
hurmaavin ja raivostuttavin, Claryn vasta löytynyt veli Jace. Lisäksi
syyllinen Claryn äidin maagiseen koomaan on vaarallinen mielipuoli
Valentine, joka lienee Claryn isä. Paremminkin voisi mennä!

Sitten joku alkaa surmata New Yorkin haltioita, ihmissusia ja vampyyreja. Lisäksi jo toinen Muutoksen välineistä, Kohtalon miekka, katoaa. Pystyykö Clary estämään pahimman varjojen maailmassa, jossa rakkauteen ei voi luottaa ja jossa valta on vaarallisen viettelevää?

Taattu toiminta jatkuu. Kirjahan on siis jatkoa Luukaupungille. En osaa sanoa tästä mitään uutta. Kirja ei häpeillyt ykkösosalle, vaan tunnelma ja vauhti pysyi yllä myös kakkososassa. Ajattelin ensin lukea välissä jonkun muun kirjailin kirjan välissä, mutta kirjahan päättyi niin, että kolmososa on jo tilattuna tabletille ja se on pakko lukea heti perään.

Jos pidit ykkösosasta, kannattaa lukea jatko-osa!

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...