Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
Kustantaja: Wsoy 2011
Isbn: 951-037 010X
384 s.
Kun elämä menee jatkoajalle, on helppoa
ottaa pieniä vapauksia", toteaa Allan Karlsson ja karkaa Malmköpingin
vanhainkodista juuri ennen satavuotiskahvejaan. Läheisellä asemalla hän
saa puolivahingossa haltuunsa kansainväliselle rikollisliigalle kuuluvan
matkalaukun, josta löytyy 50 miljoonaa kruunua. Poliisin, median ja
vaarallisten rikollisten jahtaama Allan huomaa pian olevansa enemmän
elossa kuin aikoihin.Kirjassa kulkee rinnakkain Allanin pakomatkan
kanssa hänen menneisyytensä, johon kuuluvat seikkailut Ruotsissa,
Stalinin ajan Neuvostoliitossa ja Espanjan sisällissodassa. Allan on
steriloitu nuorena sattuneen onnettoman tapauksen johdosta, mutta se ei
ole este rakkaudelle.
Hauska ja humoristinen kirja. Jonasson on osannut kutkuttavasti punoa menevän juonen ja käytellyt kynäänsä taitavasti.
Kuva: Wsoy
Rytmitystä kirjaan tuo tarinan eteneminen kahdella aikajanalla. Vuoroin seurataan päähenkilön kommelluksia nykyajassa, ja niitähän riittää, ja vuoroin tutustutaan hänen historiaan, nuoruuteen. Sata vuotiaan elämään mahtuukin monenlaista käännettä ja kommervenkkiä. Itseäni enemmän huvitti ja kiinnosti päähenkilön, Allanin, seikkailut nuoruudessa. Hän tapaa kattavan setin historiallisesti merkittäviä henkilöitä ja Allanin näpit ovat olleet monen merkittävän tapahtuman alkunuoteilla. Voin kuvitella, että tämä toisia jopa häiritsee, mutta minä hihittelin Allan tempuille. Oikeiden henkilöiden ujuttaminen tarinaan on tehty saumattomasti eikä minulle jäänyt yhdenkään kohdalla olo, että tämäpä oli pitänyt väkisin saada mukaan tarinaan.
Allan on loputtomiin asti optimisti. Hän antaa asioiden vain tapahtua ja katsoo miten käy. Menee aallon mukana. Ja koskaan ei voi tietää minkälaisen käänteen asiat sillä kertaa saavat. Henkilöhahmo on ehkä vähän kliseinen viinan naukkailuineen, mutta silti kiinnostava ja sympaattinen. Ja valtavan hyväkuntoinen. Harva taitaa satavuotiaana enää moiseen seikkailuun yltää.
Kirjailija käyttää toistoa hyvin hyödykseen ja on keksinyt kyllä jos jonkinlaista lisämaustetta tarinaan. Ja mahdottomia juonenkäänteitä. Jonasson hallitsee mielestäni humoristisen kirjoittamisen hyvin, saaden minut hihittelemään pitkin kirjaa. Jännitystäkin kirjaan on ujutettu pikkiriikkisen ja ahminkin kirjaa halutessani tietää miten Allanin joukkoineen oikein käy. Onnistuvatko he pitämään rahat vai ei?
Jään odottelemaan josko kirjailija jatkaa aloittamallaan tiellä ja saamme lukea häneltä vielä lisää huumoripläjäyksiä.
Minun arvioni: hyvän mielen kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti