.jpg)
Marketta, Henriikka ja Katri Matintalo ovat aina pitäneet Kevätniemeä ainoana oikeana kotinaan. Heidän äitinsä Anna on ollut suvun kantava voima, jonka luokse Kevätniemen komeaan taloon on kautta aikojen kokoonnuttu juhlien viettoon ja muistelemaan menneitä. Mutta vanhoilla päivillään Anna närkästyttää keski-ikäiset tyttärensä luopumalla perinteistä ja alkamalla elää vihdoinkin itsenäisesti, oman päänsä mukaan.
Totuttujen kuvioiden järkkyminen aloittaa muidenkin yllätysten ja muutosten sarjan, jossa Kevätniemen naisten välit räiskyvät neljässä sukupolvessa. Elämä ei päästä helpolla, mutta sen kolhut myös vahvistavat niin ihmisiä kuin ihmissuhteitakin. Tilinteossa perheenjäseniensä ja nuoruudensyntiensä kanssa naiset oppivat vasta todella tuntemaan toisensa – ja itsensä.
Yhteisnide
Sisältää romaanit Onnen tyttäret (1995), Askelten taito (1996) ja Kotimme Kevätniemi (1997).
Kuva ja teksti: Gummerrus
Joku kumma on saanut minut viime aikoina tarttumaan kirjoihin, jotka eivät ole ollenkaan mukavuusalueellani. Halu laajentaa lukumaailmaani? En tiedä. Mutta tämä oli taas yksi sellainen kirja.
Olen jo muutaman päivän miettinyt mitä sanon tästä kirjasta. Ensinnäkin, luin vain ensimmäisen kirjan, Onnen tyttäret. Jo tuon kirjan lukeminen oli aikamoista takkuamista, joten päätin armahtaa itseni ja jättää jatko-osat lukematta.
Mikä sitten kirjassa takkusi? Isoin ongelma minulle oli ihmissuhteiden suo. Jokaisella hahmolla oli melkoisia ongelmia omassa elämässään. Kellä oli kylmä ja tunteeton äiti, kuka ei osannut irtaantua omasta äidistään. Kolmas eli huonossa suhteessa. Neljäs halusi irtautua omista tyttäristään ja suvun rasitteista ja vihdoin elää omaa elämäänsä. Minua paikoin jopa oikein ärsytti, kun kaikilla oli kauheasti ongelmia ja vaikeaa. Kenelläkään ei oikein tuntunut menevän hyvin. Positiivistä oli vaikea löytää. Ainut keneen pystyin jossain määrin samaistumaan, oli Kevätniemessä asuva Anna. Tarinan henkilöiden kantaäiti. Hän oli ainoa, joka näki asioissa positiivista eikä keskittynyt vain oman kohtalonsa surkutteluun.
Annaa lukuunottamatta en huomannut kenenkään myöskään kasvavan kokemuksiensa myötä. Lienekö sitä olisi sitten ollut odotettavissa jatko-osissa? En osaa sanoa.
Kirja oli kyllä kirjoitettu sujuvasti ja jouhevasti. Henkilöiden taustoja valoitettiin paljon, minulle jopa liikaa. Tarinassa seurattiin useammankin suvun naisen elämän käänteitä, mutta Kevätniemi ja Anna yhteisenä tekijänä piti tarinan kasassa. Minulle ei jäänyt tunnelma, että tarina olisi ollut vain kokoelma eri henkilöiden tarinoita. Myös sukulaissiteet ristiin rastiin oli yhteennitova tekijä.
Kuten sanottu, ei ollenkaan minun kirjani. Tämänkin kirjan kohdalla minun on todettava, että on taatusti kelpo kirja, mutta lukija oli täysin väärä. Esittelyssä todettiin, että kirjassa on laveaa tarinankerrontaa ja se piti paikkansa. Mutta liian laveaa minulle.
'Nyt palaan kiltisti tuttujen turvallisten kirjojen pariin ja toivon sitä kautta saavan myös tätä lukujumia purettua.
Minun arvioni: maanantaikappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti