30. elokuuta 2012

Lukuähky

Nyt vaivaa pahanmoinen lukuähky. Oikein mikään kirja ei iske enkä pääse tarinoissa eteenpäin. Junnaa, junnaa. Kirjattakaan en kuitenkaan osaisi olla.

Itse kirjoissa tuskin on vikaa. Se vika on minun päässäni. Vino pino kirjoja odottaa hyllyssä. Kirjoja, jotka haluaisin kyllä lukea, mutta kun tarttuminen on hankalaa.

Sain jonotuksen jälkeen kirjastosta A.S. Byattin Lasten kirjan. Kovin kiinnostunut kirjasta etukäteen olin, mutta tuolla se nyt nököttää yöpöydällä enkä pääse mihinkään. Pari sivua illalla kahlaan ennen kuin tulee nukkumatti. Viimeiset rivit on luettava toinen silmä kiinni, muuten näkee kahtena. Jotenkin nyt on hetki, että haluaisin lukea jotain muuta kuin tuota kirjaa. Mutta kun sen nyt vihdoin sain kirjastosta, koen että se olisi nyt luettava. Hölmöä.

Ehkä minun on vain suosilla jätettävä tuo kirja toiseen ajankohtaan ja aloitettava joku muu. Tavoistani poiketen on minun lienee ostettava kyseinen kirja hyllyyn odottamaan parempaa ajankohtaa. Olen kovin uskollinen kirjaston käyttäjä tai kirppishyllyjen koluuja. Tekisin vararikon, jos kaikki kirjat ostaisin uutena itselleni hyllyyn.

Oliskohan pieni kirjalepo ratkaisuna lukuähkyyn?

6 kommenttia:

  1. Välillä näin. Älä ota sterssiä :)

    Mie olen tosin itse samanlainen, jos kirja on varattu kirjastosta, se on "pakko" lukea, iski teksti sitten tai ei. Olen toodella huono jättämään mitään kesken.

    Ehkä joku räväkkä teos tähän rakoseen herättäisi lukuinnon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, että keksii itselleen tuollaisen pakon. Ja sitten se lukeminen vasta hankalaa onkin, vaikka kirja olisi hyväkin.

      Poista
  2. Tuo Lasten kirja on kyllä vaikea (nimimerkki "kirja kesken jo vuoden"), koska se on niin massiivinen. Johan siinä väsyvät kädetkin :). Mullekin tulee tollasia kausia, sitten vaan luen vähemmän ja koetan etsiä jotain lyhyttä kirjaa, jolla saisi lukujumin purettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätinkin nyt suosiolla tuon kirjan ja ostin sen tabletille odottamaan parempaa hetkeä. Tosin vaihdoin kielen englanniksi, joten katsotaan onko haastavampi vai helpompi toisella kielellä.

      Poista
  3. Sama homma täällä! Syynä itsellä on tulevien tenttikirjojen miettiminen, ja vaikka opiskelua jo odotankin, ahdistun ajatuksesta ettei muille kirjoille jää taaskaan niin paljon aikaa kuin kesällä...ja into tässä mielentilassa ei vain riitä lukemisen aloittamiseen. Kaksi kirjaa on kyllä keskenkin.

    Auttaisiko jonkun mahdollisimman kevyen lukeminen, vaihda hetkeksi kirjat lehtiin? Kirjastosta vino pino MeNaisia tai mitä ruukaatkaan lukea :) ei haittaa vaikka jää kesken ;) mutta inspis saattaa sitä kautta tulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin nyt Pirjo Rissasen Kevätniemi kirjan, mutta jumii sekin. :) Nyt tosin taitaa olla syynä se, ettei se ole oikein minun tyyliäni. Olen aika huono lukemaan tuollaisia ihmissuhdekirjoja.

      Ehkä tosiaankin siirryn lehtiin. Ne on nopeita luettavia ja pääsee eteenpäin!

      Toivottavasti saat tenttikirjojen lomaan sujautettua muutakin luettavaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...