Taivasten vanki

Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki
Kustantaja: Otava 2012
Isbn:  978-951-1-26474-3
n. 300 s.

Vuosi Tuulen varjon tapahtumien jälkeen salaperäinen muukalainen saapuu Semperen ja pojan kirjakauppaan, jossa työskentelee myös heidän ystävänsä Fermín Romero de Torres. Uhkaava vieras tuntuu tietävän Fermínin henkilöllisyyden.
Fasistien tyrmästä paennut Fermín toipuu kammottavista vankilakokemuksista ja suunnittelee häitään, mutta pysyäkseen turvassa ja voidakseen avioitua hän tarvitsee uuden identiteetin.
Tästä alkaa mysteerejä pursuava tarina rakkaudesta, ystävyydestä, kateudesta ja kostonhimosta. Se vie lukijan syvälle Francon sotilasdiktatuurin ajan Espanjaan, Barcelonan hämärille kujille ja Unohdettujen kirjojen hautausmaan uumeniin.

Kuva ja teksti Otava.

Nyt olen vakuuttunut siitä, että Carlos Ruiz Zafón on suosikkikirjailijoiden listallani. Tämä kirja oli hurmaava ja sopivan kepeä. Kepeäksi mielestäni tämän kirjan teki Fermínin viljelemä, usein sarkastinen ja mustanpuhuvakin, huumori.

- Tiedätkö, Daniel? Joskus minä mietin, että Darwin oli väärässä ja oikeasti ihminen polveutuu siasta, sillä kahdeksan kymmenestä ihmisheimon jäsenestä vain odottaa paljastumistaan läskipääksi, hän perusteli. (s. 37)

Hän sutjautuksensa upposivat minuun kuin kuuma veitsi jäätelöön. Hihittelin useaan otteeseen ja luin uudestaan ja uudestaan joitain nerokkaimpia murjaisuja.

- Että sinun kunnianarvoisa isäsi on esimerkillisessä leskeydessään palannut primaariseen neitsyydentilaan, josta tiedeyhteisö on ollut äärimmäisen kiinnostunut, ja että hänen ennakkokanonisointiinsa on arkkipiispanistuimessa myönnetty pikakäsittely. Minä en herra Semperen yksityiselämää kommentoi, en omille enkä vieraille, koska se ei kuulu muille kuin hänelle itselleen. Ja jos joku yrittää minulle tyrkyttää ruokottomuuksia, täräytän nenään ja sillä siisti. (s. 39)

Hihkuin riemusta jo alkumetreillä, kun huomasin Fermínin olevan keskeisessä asemassa kirjassa. Hän oli kirjassa Tuulen varjo ehdottomasti yksi minun lempihahmoistani. Fermín on kovia kokenut ja maailmaa nähnyt mies, mutta jollain tapaa hänen on onnistunut säilyttämään elämänjanonsa. Vaikkakin tässä kirjassa Fermín luotaa toisinaan syviä vesiä, sanavalmiuttaan hän ei kadota missään vaiheessa.

- Minä en liputa mitään puolta, Fermín pani vastaan. 
- Liput ovat mielestäni pelkkiä eltaantuneita värillisiä rättejä, ja jos vain näenkin jonkun joka niihin kääriytyneenä mussuttaa hymneistä, vaakunoista ja juhlapuheista, niin saan heti ripulin. Olen aina ajatellut, että sellaiset ihmiset jotka tuntevat suurta kiintymystä laumaan ovat varsinaisia pässejä. (s. 192)

Jo kirjan puolessa välissä aloin harmittelemaan, että se loppuu. Olisin suonut sen jatkuvan ainakin parin sadan sivun verran lisää. Nautin joka hetkestä kirjan parissa. Kirja niputtaa yhteen kaksi aiempaa tarinaa. Koin ehdottomana plussana, että olin lukenut edelliset osat ennen tätä kirjaa. Se toi oman vivahteensa lukemiseen, kun tiesi hahmojen historiasta enemmän kuin kirjassa avataan.

Jään odottelemaan neljättä osaa. Sillä kirja päättyi niin, että optio jatkolle on olemassa.

Minun arvioni: lukutoukan unelma.