5. tammikuuta 2013

Yösirkus

Morgenstern, Erin: Yösirkus
Kustantaja: Basam Books oy 2012
ISBN: 9789522600547
400s.

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen. 
Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.

Tämä kirja oli vanginnut katseeni useamman kerran ennen kuin se kotiutui kirjastosta luettavaksi. Kansi on mielestäni houkutteleva ja taidolla tehty. Isot pisteet kannen suunnittelusta.

Kirja vangitsi minun heti ensimmäisellä sivulla. Olin riemuissani. Kovin moni kirja ei pysty moiseen ensimmäisistä riveistä lähtien. Silmät ristissä luin kirjaa muun perheen tuhistessa autuaana unten mailla.

Mutta sitten tapahtui jotain. Mitä, sitä en osaa määritellä. Mutta kiinnostukseni kirjaa kohtaan lopahti. Se ei jaksanutkaan kantaa minua loppuun asti samanlaisessa riemusaatossa. Luin jopa toisen kirjan välissä, koska Yösirkukseen tarttuminen takkuili. Luin kuitenkin kirjan loppuun ja tunnelman tiivistyessä sain taas pikkuisen kiinni siitä taianomaisuudesta, jolla kirja minut aluksi hurmasi.

Kirja etenee kahdessa ajassa. Nykypäivässä ja sirkuksen synnyinajasta kohti tätä hetkeä. Ehkä tuo tarinan pomppiminen ajasta toiseen hieman sotki lukemista. Hetken minulla kesti jopa tajuta tämä. Vaikka luvun alussa on aina vuosiluku, en kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Ihmettelinkin hetken tarinan pomppimista.

Sirkusta kuvataan tarkasti ja houkuttelevasti. Näin mielessäni mustavalkoiset teltat, haistoin kinuskin ja tunsin ihmisvilinän ympärilläni. Kaunis kuvaus ei kuitenkaan pitänyt minua tarpeeksi tarinan imussa. Ei tässä kirjassa.

Olin vallan pettynyt, etten pitänyt tästä kirjasta enemmän. Olisin kovasti toivonut asian olevan niin.

Tasapuolisuuden nimissä kerrottakoon, että kirjasta on pidetty monessakin blogissa valtavasti. Kuten Norkku blogista Nenä kirjassa ja Maria Anastasia blogista Kansien välissä.

Minun arvioni: peruskirja koukulla

7 kommenttia:

  1. Minulle kävi samoin! Olin alussa varsin ihastunut ja sitten meno muuttui tavanomaisemmaksi. "Se jokin" jäi puuttumaan, olisin kaivannut hieman särmää. Kerronnan ajalliset vaihtelut eivät sinänsä häirinneet. Ei mitenkään huono kirja, mutta ei kyllä napakymppikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat tunnelmat. Ei mitenkään huono kirja, muttei napakymppi.

      Poista
  2. Kuulostaapa kiinnostavalta. Harmi että lumous ei kestänyt loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaan kannattaa tutustua. Kovin moni siitä on tuntunut tykkäävän. Ei vain tainnut minun ja kirjan kemiat kohdata.

      Poista
  3. Juu, minuakin harmittaa ettei lumous säilynyt. Minulle kävi samalla tavalla Poltettujen varjojen kanssa :/

    Tämän kansi ponnahti silmille blogilistalta, aivan ihana <3

    VastaaPoista
  4. Minuakaan ei kirja pitänyt otteessaan loppuun asti. Suuren suuri pettymys. Alku oli mahtava, mutta minäkin vähän häiriinnyin pomppimisesta. Sirkusmaailman kuvaus oli ihanan runsasta, mutta ei lopulta riittänyt kannattelemaan lumousta yllä. :/ Harmi, kansi on niin houkutteleva <3

    VastaaPoista
  5. Minä haluan silti lukea tämän, vaikka täällä varoitellaan, että kirja lopahtaa. =D Kansi on aivan ihana!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...