Kyllä minä sinua rakastan

Heidi Tujunen: Kyllä minä sinua rakastan
Kustantaja: Nordbooks 2011
Isbn: 987-952-5908-39-8
191 s.

"Kyllä minä sinua rakastan, vaikken ollutkaan luonasi, kun kipu viilsi koko pienen kehosi läpi. Morfiini teki pahoinvoivaksi ja sai koko kehon tärisemään. Kyllä minä sinua rakastan, vaikka yön pimeinä tunteina et tuntenutkaan kättäni kädessäsi. Hapuilit pimeässä, turhaan. Kyllä minä sinua rakastan, vaikka aamulla herätessäsi et nähnyt kasvojani, vaan tunsit neulan pistävän kädessäsi, sadannen kerran ottavan verta pienistä suonistasi. Kyllä minä sinua rakastan, vaikka en ottanutkaan sinua mukaan. Annoin suukon poskellesi, vilkutin hyvästiksi ja painoin oven perässäni kiinni. En jäänyt kuivaamaan ikävän aiheuttamia kyyneleitä poskillasi. Kyllä minä sinua rakastan. Jokainen ilta rukoilen sinulle hyviä unia, jokainen aamu toivon sinulle hyvää päivää. Jokainen hetki toivon, että tulee päivä, jolloin saan ottaa sinut kotiin. Sillä minä rakastan sinua."

Heidi Tujuselle syntyi kaksostytöt, joiden elämän alkutaival on ollut vaikea. Varsinkin toisen tytön elämän ensimmäiset kuukaudet ovat olleet taistelua lapsen elämästä ja se on aiheuttanut fyysistä ja psyykkistä kuormitusta, jonka alle koko perhe on ollut murtua. Heidin kirja kertoo rakkaudesta, epätoivosta, pelosta, uupumisesta velvollisuuksien ja vastuun keskellä ja siitä kuinka pienet onnen pilkahdukset antavat voimaa kohdata seuraava päivä.

Tositarina Heidin kaksostytöistä. Siitä millaista on, kun toinen kaksosista jääkin sairaalaan vakavasti sairaana ja toinen kotiutuu. Kuinka jaat aikasi lapsiesi välillä? Aina on väärässä paikassa. Aina joku lapsista jää paitsi äidin huomiosta ja sylistä. Miten riittämättömäksi ja huonoksi äidiksi itsensä kaiken tämän keskellä tuntee.

Kirja kertoo myös vaikeudesta luoda kunnollista suhdetta sairaalassa asuvaan lapseen. Äidinrakkaus ei sytykään heti ensi näkemällä. Lapsi tuntuu sairaalan lapselta, ei omalta. Lasta rakastaa ja samalla lapsi tuntuu vieraalle. Repivää, ristiriitaista.

"Olisi paljon helpompaa, jos ei rakastaisi. Ei olisi kiintynyt, ei ikävöisi. Suru ei puristaisi rinnasta pelkästä valokuvan katsomisesta niin kovin, ei meinaa henki kulkea. Olen rakastunut. Olen antanut niiden hellien tunteiden tulla ja ottaa minut valtaansa. Sen vuoksi tämä erossa olo tekee kauhean kipeää. Itkettäisi koko ajan. Olen niin tavattoman surullinen ja väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen."

Kirja oli koskettava. Heidi kuvaa uskottavasti tunteitaan. Paljon samoja ajatuksia ja tunteita kuin mitä olen itse lasteni kanssa käynyt läpi. Minua varoiteltiin useammalta taholta varaamaan pino nenäliinoja. Minua kirja ei kuitenkaan onnistunut koskettamaan niin syvältä, että se olisi avannut vesihanat. Ehkäpä olen oppinut jo pitämään jonkinlaista suojamuuria päällä. Sukeltamasta liian syvälle toisen ajatuksiin ja tunteisiin. Tai sitten Heidin tyyli kirjoittaa ei vain kolahtanut juuri minun sydämeeni tarpeeksi lujaa. Vaikuttunut silti olin, surullinenkin heidän puolestaan.

Helppo ja nopea luettava. Aihe taas on raskas ja surullinen. Toisen hätä ja lapsen kärsimys ei varmasti jätä ketään kylmäksi.

Minun arvioni: antoisa kirja.