Kolmas aikakirja

Anssi Asunta: Kolmas aikakirja
Kustantaja: Gummerus Kirjapaino Oy 2005
Isbn: 951-851-055-5
376 s.

Vuonna 2035 nostetaan Messinansalmen pohjasta liki kaksi vuosituhatta sitten haaksirikkoutunut roomalainen kaleeri. Lastinaan hylyllä ei ole enempää eikä vähempää kuin roomalaisten 70 jKr. ryöstämä Israelin kansan liitonarkku, johon Mooses Raamatun mukaan sijoitti Jumalalta saamansa laintaulut ja joka kätkettiin Jerusalemin temppeliin. Kristillinen kirkko riemuitsee, ja Jumalan armolahja saa kunniapaikkansa Pietarinkirkossa.
Yhdysvaltain avaruushallinnon tutkija Andy Coppola tietää sen sijaan näkevänsä sellaista, mistä kenenkään ei pitäisi olla ikinä kuullutkaan. Muinainen kulttiesine näyttää edustavan huimaa teknologiaa, joka ihmiskunnan terävimmällä tieteentekijöillä on vasta suunnittelupöydällään...
Löytö vie Andyn äärettömään kaukaisuuteen, ja avaa samalla portin aivan uudenlaiseen aikaan. Mikä olikaan "ennen" ja mikä "jälkeen" joutuu lukija kysymään itseltään Anssi Asunnan huikeassa, älyllisesti kutkuttavassa ja burleskissa tieteis-historiallisessa odysseiassa, joka kutoo yhteen raamantunhistorian arvoituksia.
Kuka johdattaa ja ketä maailmassa, jossa tulevaisuus ja vuosituhansien takainen menneisyys kiertyvät yhteen? Ja mikä salaisuus kätkeytyi liitonarkkuun, joka kulki Israelin kansan kanssa Luvattuun maahan niin, että "israelilaiset näkivät Herran pilven päivisin telttamajan yllä, ja öisin pilvestä loisti tulinen hehku"?

Kirjan idea on kutkuttava. Mitäpä jos Raamatun tarinalle onkin toisenlainen selitys? Se olisikin sekoitus aikamatkailua ja historiaa. Nykyihmisten sekaantumista historian kulkuun. Ja kuinka historia sitten voisi olla jo tapahtunut, kun vasta vuosituhansien päässä elävät ihmiset sitä muokkaavat? Aikakäsitettä täytyykin ajatella ihan uudella tavalla.

Toteutus sen sijaan tökki paikoittain. Asunnan idea on loistava, mutta hänen kirjoittajan lahjat ei mielestäni yllä ihan samalle tasolle. Alku oli tylsä. Jätin kirjan jopa jo kesken, mutta tartuin kuitenkin vielä toistamiseen siihen. Tarina saikin uutta potkua, kun avaruusalus joutuu vaikeuksiin ja matkustajat sinkoutuvat ajassa taaksepäin.

Jos alku oli tylsä ja hitaasti etenevä, välillä taas tarina laukkasi kauheaa vauhtia. Yhtäkkiä saatettiin muutamalla virkkeellä kuljettaa tarinaa vuosiakin eteenpäin. Tuntui, että ensin seistään paikallaan ja sitten suorastaan lennetään tarinassa eteenpäin. Piipahdetaanpa kirjassa myös Suomessa, mikä lisäsi heti mielenkiintoa.

En osaa oikein sanoa suosittelenko kirjaa vai en. Jos kirjalliset kömmähdykset ei juurikaan haittaa, on kirja lukemisen arvoinen. Itselläni ne haittasivat lukukokemusta ja en pystynyt nauttimaan nerokkaasta ideasta täydellä teholla.

Minun arvioini: välipalakirja, mutta loistavalla idealla.

Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi

ISBN: 978-951-0-34151-3
Painovuosi: 2012
Sarja: Nälkäpeli
Sivumäärä: 335s

Collins, Suzanne: Nälkäpeli

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli.

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.

Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

ISBN: 978-951-0-35831-3
Sivumäärä: 354s
Kannen suunnittelu: Norvanto, Maarit

Vihan liekit

”Presidentti Snow’n vierailu. Vyöhykkeet kapinan partaalla. Suora uhkaus Galen tappamisesta ja lisää tulossa. Kaikki rakkaani ovat tuomittuja. Ja kuka tietää, kuinka moni muu joutuu vielä maksamaan minun teoistani? Jos en pysty kääntämään kurssia kiertueen aikana. Tyynnyttämään rauhattomuutta niin, että presidentti lakkaa huolehtimasta. Mutta miten? Todistamalla aukottomasti koko tälle maalle, että rakastan Peeta Mellarkia.

Minä en pysty siihen, minä ajattelen. En ole niin hyvä. Meistä kahdesta Peeta on hyvä, ihminen josta on helppo pitää. Hän saa ihmiset uskomaan mitä tahansa. Minä olen se, joka nipistää suunsa kiinni ja pysyttelee taka-alalla ja antaa hänen hoitaa puhumisen niin pitkälle kuin suinkin. Mutta Peeta ei ole nyt se, jonka on todistettava rakkautensa. Se olen minä.”

ISBN: 978-951-0-35830-6
Sarja: Nälkäpeli
Sivumäärä: 362s

Matkijanärhi

”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. Capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto…

He kaikki haluavat, että asettuisin kunnolla rooliin joka minulle on suunniteltu. Vallankumouksen symboliksi. Matkijanärheksi. Ei riitä, että olen jo aikaisemmin uhmannut Capitolia Nälkäpelissä ja luonut siten ihmisiä yhdistävän tekijän. Minun täytyy nyt ryhtyä oikeaksi johtajaksi, vallankumouksen kasvoiksi, ääneksi ja ruumiillistumaksi. Useimmat vyöhykkeet ovat nyt avoimessa sodassa Capitolia vastaan, ja minun on oltava se, jonka he uskovat johtavan meidät voittoon.”

Luin putkeen Suzanne Collinsin kirjoittamat kirjat Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijänärhi.

Ystäväni hehkutti näitä kirjoja minulle kovasti. Mutta takakanteen tutustuttuani hylkäsin kirjan. Se ei kuulostanut minusta houkuttelevalta. Jostain syystä sitten kumminkin tartuin ykkösosaan asiaa jonkin aikaa muhittuani.

Maailma, jossa kirjoissa eletään, on synkkä ja armoton. Capitol määrää kaikesta ja valvoo vyöhykkeitä. Vyöhyke 12, jolla Katniss asuu, on kaukaisin vyöhyke ja heidän onnekseen myös valvonta on löyhintä tuolla vyöhykkeellä. Katniss pystyy yhdessä ystävänsä kanssa livahtamaan vyöhykettä rajaavan aidan alitse hylätyille maille ja metsästämään perheilleen lisää ruokaa. Ilman sitä he todella näkisivät nälkää. Se tuo myös kaivattua vapauden tunnetta ja vaihtelua elämään. Kunnes Nälkäpeli rikkoo tuon harmonian. 

Kaksi ensimmäistä osaa olivat minusta mukaansa tempaavia. Ne pitivät hyvin otteessaan ja ahminkin kummankin parissa illassa. Jonkun verran minua häiritsi se, että toinen osa tuntui toistavan ykkösosan ideaa. Taas ollaan areenalla taistelemassa hengestä. Pelataan samaa Nälkäpelia kuin ykkösosassakin. Samoin juonen käänteet olivat jossain määrin arvattavissa. Pieniä miinuksia, muttei suuresti lukukokemusta häiritseviä.

Kolmas osa olikin sitten luku erikseen. Innolla menin Kindleen ostamaan sitä. Halusin tietää miten tarina jatkuu. Yllätyksekseni kirja oli saanut murskaavan määrän negatiivista arvostelua. Ensin meinasin jättää koko kolmannen osan lukematta. Mutta sitten kiinnostukseni heräsi, että kuinka huono kirja se onkaan. No, ei se pettänyt. Kolmas osa ei ollut kovin kummoinen. Se oli jotenkin venytetty ja vanutettu. Asian olisi voinut kirjoittaa paljon tiiviimminkin. Päähenkilön Katnissin itsensä panettelu ja vähättely alkoi jo ottaa aivoon. Hänen ajatukset tuntuivat kiertävän sitä samaa rataa koko ajan. Väkisinkin kirjaa lukiessani tuli mieleen, onkohan kirjailija tehnyt kolmen kirjan sopimuksen kustantajan kanssa ja kolmas osa oli pakko tehdä.

Myös juoni oli arvattavissa. Katniss on edelleen juonittelun kohteena vaikkakin tällä kertaa vastapuolen leivissä. 

Kaksi ensimmäistä osaa oli koukuttavia, mainiota luettavaa. Kolmososa antaa kyllä pitkän miinuksen trilogian kokonaisuuteen.

Minun arvioini kirjasarjalle: tomeraa toimintaa.

Matkaaja

John Twelve Hawks: Matkaaja
Kustantaja: Otava 2006
Isbn: 978-951-1-19883-9
525 s.

Maailmaa hallitsee verkko, joka tietää sinusta kaiken. Ja se tekee kaikkensa, jotta et tietäisi totuutta.

Ihmiskunnan ainoa toivo on matkaajat, joilla on kyky nähdä selkeästi. Mayan tehtävänä on puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoon.

Tämä kirja ei oikein auennut eikä iskenyt. Ei se niin huono ollut, että kesken olisin jättänyt, mutta jätti kyllä aika kylmäksi. Se kuuluisa jokin puuttui.

Minulle jäi vähän hämärän peittoon miksi nuo matkaajat olivat niin suuri uhka tabuloille, jotka hallitsevat maailmaa verkkonsa avulla. Joo, he osaavat irtautua omasta ruumistaan ja matkustaa toisiin todellisuuksiin. Entäs sitten? Miksi se niin kovasti uhkasi järjestystä, joka maailmassa haluttiin pitää? Arvoitukseksi jäi minulle. Ehkä sitä valotetaan enemmän seuraavissa osissa?

En osannut oikein samaistua yhteenkään päähahmoista tai päässyt sen syvällisemmin heihin sisälle. Aika pinnallisesti kirjailija on henkilöitä raapaissut.

Mielenkiintoista on se seikka, että kirjailijan oikeaa henkilöllisyyttä ei tiedetä. Hän kuulemma haluaa elää verkon ulkopuolella ja on kustantajaankin yhteydessä sateliittipuhelimella ja muuntaa ääntää puheluiden ajaksi. Ehkäpä hän uskoo omaan teoksen maailmaan tai sitten haluaa tätä kautta luoda kiinnostusta kirjoihinsa. Taitava markkinointitemppu.

Ehkä tämä kirja aukeaa paremmin ihmiselle, joka on enemmän lukenut scifia kuin minä. Tai sitten kirja ei ole kovin kummoinen tyylisuuntansa edustaja.

Minun arvioni: sekoitus maanantaikappaletta ja omituista opusta.

Nenä kiinni kirjassa

Kesä on pitänyt kiireisenä. On ollut puutarhaprojektia ja muuta juoksua. Lukemista en kuitenkaan ole unohtanut, mutta netissä roikkumisen kylläkin. Retuperällä on siis tämäkin blogi, kuten kirjoittamani toinenkin blogi.

Nyt listaan vain näin tylsästi tässä välissä lukemani kirjat:

Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Jasmin Darznik: Iranilainen tytär
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Suzanne Collins: Vihan liekit.

Kaikki kirjat olivat lukemisen arvoisia. Yritän ehtiä tässä kesätouhujen lomassa avata kirjoja vähän enenmmän.

Oikein mukavaa ja lämpöisää kesää. Nauttikaahan kirjoista.

Sisilian ruusu

Milla Keränen: Sisilian ruusu
Kustantaja: Gummerus Kustannus, maaliskuu 2012
ISBN 978-951-20-8802-7
360 s.

Rosalia elää Sisilian auringon alla punaisten ruusujen ja norjien oliivipuiden lomassa. Hän viettää päivänsä seurustellen punakupolisissa huvimajoissa ja hakee viilennystä puutarhan suihkulähteistä. Yhteisöä kuohuttaa tieto Keisarista, joka on tulossa meren takaa synnyinsaarelleen. Hänen mukanaan palaa myös Salvatore, Rosalian tuleva aviomies.

Mutta Rosalia ei välitä avioliitosta. Hänen sieluaan polttaa halu päästä näkemään suuren maailman ihmeet. Hän haluaa tutustua maanpiireihin, jotka saraseenitiedemies Al-Idrisi on hopeakarttaansa kaivertanut. Kaikki entinen kuitenkin unohtuu, kun hän löytää luostarin puutarhasta mystisen, haavoittuneen olennon, jota alkaa salaa tavata öisin. Vaalea muukalainen on kaunein Rosalian koskaan näkemä mies – vai onko hän sittenkin Jumalan Enkeli?

Sain tämän kirjan aikanaan äidiltäni näytekappaleena (ihana etu siitä, että äitini on töissä kirja-alalla.) Kirja jäi kuitenkin hyllyyn odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Nyt tuohon kirjaan tartuin.

Ennakko-odotukset olivat isot. Odotin kirjalta paljon, vaikken siitä mitään ollut etukäteen lukenut. Jotenkin aihepiiri ja historiallinen ilmapiiri kiehtoivat. Mutta tämä kirja ei auennut minulle.

 Alkuun kuvittelin kirjan kulkevan Jane Austinin jalan jälkiä. Varakkaan perheen nuoret naiset pohtivat avioliittoa, seurustelevat keskenään ja juoruavat kylän tapahtumista. Hyvin pian tämä kuvitelma romuttui. Ja olin hukassa. En oikein ymmärtänyt mikä kirjan tarkoitus oli. Kirja kertoo Rosaliasta, hänen ajatuksistaan, mutta juonen käänteitä oli kovin vähän, tempo hidasta. Muutamasta blogista luin, että kirjan kieli on ollut heidän mielestään kaunista. Mutta minua ei oikein kiehtonut kielikään. En kokenut sitä mitenkään erikoisena tai kauniina. Jopa loikin paikoitellen pätkiä yli, kun koin ne tylsiksi. Ihmettelin kovasti mikä kirjan tarkoitus on. Silmäilin ja odotin, että kirja aukeaa.

Noin puolen välin jälkeen tapahtumiin tulee lisää vauhtia ja kirja piti paremmin otteessaan. Tosin loikkimista harrastin jonkin verran edelleen. Silmäilin kappaleen ja totesin sen jaarittelevan. Halusin kuitenkin tietää kuinka Rosalian käy. Ja odottelin avataanko aikamatkailua kirjassa enemmänkin vai ei.

Tästä kirjasta puuttui se jokin. Olen enemmänkin juonivetoisten kirjojen ystävä, mutta kyllä rauhallisetkin kirjat kiinnostavat, kunhan niissä on se jokin mikä pitää nenän kiinni kirjoissa. Tässä kirjassa ei oikein sitä minulle ollut.

Minun arvioni: sekoitus maanantaikappaletta ja omituista opusta.

Auringon kehrä

Carita Forsgren, Auringon kehrä
Kustantaja: Otava  2011
Isbn: 978-951-1-25238-2
511 s.

Pohjoisen näkijäheimon tytär Päivänkehrä kaapataan lapsena
orjapiiaksi got-kansan maille. Tie vie monien vaiheiden kautta kauas
Kemetin maahan, nykyiseen Egyptiin.
Maan hallitsijaksi on noussut itsevaltiaan isän ja juonittelevan äidin varjossa varttunut epävarma Akhenat’n eli Akhanjati, jolla on suuria teorioita jumaluudesta mutta kehno kosketus valtakuntansa arkeen. Hän on päättänyt kääntää maan suunnan kertaheitolla: pääkaupunki siirretään autiomaahan, ja lukuisia jumalia palvovan kansan on otettava jumalakseen aurinko.
Päivänkehrä on vuosia kestäneen matkansa aikana lakannut
uskomasta näkemisen lahjaansa. Mutta eräänä päivänä hän osuu
kuninkaallisen kulkueen tielle ja tulee vaistomaisesti pelastaneeksi hallitsijan kohtalokkaalta tapaturmalta. Aurinkoon tähyävän Akhanjatin ja pimeässä pohjoisessa kasvaneen Päivänkehrän
kohtaamisella on kauaskantoiset seuraukset koko valtakunnalle.

Oikein viihdyttävä romaani. Takakannen perusteella voisi olettaa, että tämä on pelkästään tarina Päivänkehrästä ja Egyptin hallitsijasta Akhanjatista. Mutta todellisuudessa mittava osa tästä kirjasta kertoo Päivänkehrästä ja hänen tiestään Euroopan halki aina Egyptiin asti. Kunnes kohtaa Akhanjatin. Matkalla Euroopan halki hän tapaa monia ihmisiä, tärkeimmäksi heistä nousee Pilvenlonka.

Tarina kerrotaan kahden kertojan kautta. Päiväkehrän ja Akhanjatin kertomana. Toisinaan menin sekaisin, kumpi nyt olikaan äänessä, varsinkin kirjan lopussa. Piti siis palata kappaleen alkuun katsomaan kummankos vuoro nyt oli kertoa. Tarinat kietoutuvat yhteen lopussa niin tiiviisti.

Kirjassa väläytetään varsin tuttuja historiallisia hahmoja kovin tavallisina arkisina henkilöinä. Pidin siitä. Se toi ahaa-elämyksiä pitkin kirjaa. Tuttuuden tunnetta. En ole kaksinen historian tuntija, joten en osaa sanoa oliko kirjassa paljonkin "historiallisia virheitä", mutta minuun meni täydestä.

Oikein mukava ja viihdyttävä kirja. Täytynee tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

Minun arvioni: Viihde-opus.

Krokotiilimeri

Fabio Geda, Krokotiilimeri
Kustantaja: Otava 2012
Isbn:  978-951-1-25125-5
180 s.

Eräänä aamuna kun Enaiat herää, äiti on poissa. Äiti ja poika ovat saapuneet kolme päivää sitten Pakistaniin Afganistanista, missä šiiamuslimeihin ja hazara-kansaan kuuluva perhe on joutunut sekä valtaväestöön kuuluvien paštujen että talebanien vainon kohteeksi.

Äiti on päättänyt palata kotiin veljen ja siskon luokse, ja kymmenvuotias Enaiat on nyt yksin maailmassa. Jäljellä ovat vain äidin neuvot: pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin, älä varasta.

Poika saa laittomille siirtolaisille tarkoitetusta majatalosta paikan työntekoa vastaan, mutta kohtelu on surkeaa. Alkaa vuosia kestävä vaellus kohti Euroopan unelmamannerta, Pakistanin ja Iranin kautta Turkkiin, Kreikkaan ja Italiaan.

Matkalla Enaiat kohtaa sekä ystäviä että vihollisia, ja perillä Euroopassa nuorukaista odottaa – laittoman siirtolaisen kova osa.

Melkoinen tarina. Tuntuu aivan uskomattomalle, että tälläistä tapahtuu vieläkin, 2000-luvulla. Mutta näin vain näyttää olevan. Ihminen on kauppatavaraa, ihmisyydellä ei kovin suurta arvoa.

Kirja oli nopea luettava, se myös koukutti heti alusta lähtien. Kirja kertoo avoimesti laittoman siirtolaisen osasta maailmalla. Se ei kuitenkaan revittele tai mässäile synkkyydellä tai liiallisilla yksityiskohdilla. Iloakin kirjassa on, paljonkin. Jotenkin minulle jäi käteen positiivinen mieli, vaikka ongelmia ja vastoinkäymisiä Enaiatilla riittää. Silti kirjasta huokuu elämänilo ja positiivinen mielenlaatu. 

Pökerryttävää on myös se, että Enaiat selviää tästä kaikesta. Hänhän on vasta lapsi, kun hänet jätetään Pakistaniin. Noin kymmenen vuotias. Elämä antoi ehkä vähän liian isolla kädellä jo noin pienelle. 

P.S. Minkähän maan tästä valitsisi maailman valloitukseen lukemalla? Aika tasapuolisesti kirjassa kerrotaan joka maassa käydyistä seikkailuista. Ehkäpä otan sitten vain ensimmäisen maan, Pakistanin, johon Enaiat saapuu siirtolaisena.

Minun arvioni: sekoitus tomeraa toimintaa ja antoisaa kirjaa.