Marraskuussa luettua

Jostain syystä nyt vaivaa blogiähky. Ei innosta tämä eikä toinen blogini. En jaksa lukea blogeja. En jaksa oikeastaan edes konetta avata. Silti samaan aikaan kaihertaa takaraivossa, kun blogattavien kirjojen pino kasvaa, mutta tekstiä ei vain irtoa. Hengähdystauko on varmasti paikallaan, jotta homma jatkuisi pian uudella innolla. Olen siis olemassa ja kaikki on hyvin. Väsähdys netissä pyörimiseen pitää poissa koneen ääreltä. Nautin talvisesta luonnosta, hevosen selässä. Neulon villasukkia. Ja luen. Sen minkä kerkiän!

Marraskuussa sain päätökseen useammankin kirjan. Pitkään työnalla oli ollut Juhani Ahon Rautatie. Sitä luin kännykästä automatkoilla. Pidin kirjan verkkaisesta tunnelmasta ja savolaiseen vivahtavasta kielestä. Palasin kielen mukana takaisin lapsuuden mummolaan. Lumisiin maisemiin, navetan tuoksuun ja vanhan pirtin hirsiseen tunnelmaan. Klassikkokirjalistalle voi siten piirtää yhden ruksin lisää.

Luettua tuli myös Tuulia Ahon Urpukas. Kelvollinen ja nopea lukuinen fantasiakirja. Suuria tunteita tuo kirja ei kuitenkaan herättänyt. Se oli tarinaltaan ja kerronnaltaan mielestäni jotenkin ohkanen. Ei mennyt kovin syvälle asioihin. Ei jättänyt käteen oikein mitään tuntuvaa. Kirja ei kuitenkaan huono ollut. Sopiva välipalakirja. Aion lukea siis kirjailijalta toisenkin, ehkä kolmannenkin kirjan jossain kolossa. Ehkä tämä ei vain ollut kirjailijan paras opus. Potentiaalia siinä kuitenkin oli.

Enemmän innostusta sen sijaan sai aikaiseksi Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Ransom Riggs). Tästä kirjasta kirjoitan vielä ihan oman postauksen. Minusta kirja on sen arvoinen.

Jane Austenin Emmakin tuli kahlattua läpi. Nimenomaan kahlattua. Jostain syystä en tästä kauheasti innostunut. Odotin kovasti kirjalta, koska pidän valtavasti kirjasta Ylpeys ja ennakkoluulo. Mutta Emma ei auennut minulle. Mietin pitkään voinko tästä mitään kirjoittaa. Onhan kirja klassikko ja siitä kuuluisi pitää. Vai kuuluuko? Kirja on meidän lukupiirin marraskuun kirja, joten en tässä avaa asiaa sen enempää, vaan säästän sanaisen arkkuni lukupiiriin.

Lapsuuden muistoja verestin lukemalla Robert Arthurin kirjan 3 etsivää ja kauhujen linna. Ala-asteikäisenä on tullut kahlattua varmaan sarjan jokainen osa. Neiti Etsivän ja Viisikon rinnalla nämä oli ihan hittejä siinä 7-9 vuoden ikäisenä. Sitten kuvaan astuikin heppakirjat. Kyllähän kirja toimi vieläkin. Tarina on mukaansatempaava ja vauhdikas. Varmasti myös hieman jännittävä alle kymmenvuotiaan mielestä. Kirjasta tuli mieleen kirjasto ja jopa vallan hylly, jossa kirjat olivat. Lienekö se vieläkin kyseisessä kirjastossa paikallaan?