Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Kustantaja: Teos 2012
Isbn: 978-951-851-443-8
266 s.

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo, hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon…

Teksti: Teos

Tähän kirjaan en olisi kyllä kannen perusteella tullut tarttuneeksi. Ei ole minun makuuni. Onneksi kirjan nimi oli tarttunut muistini syövereihin muista blogeista ja se tuli matkaan viime kirjastoreissulta. Sillä kirja oli loistava!

Dystopiaa on tullut luettua useampi kirja putkeen. Ei mikään tietoinen valinta, ovatpahan vain sellaiset kirjat tarttuneet kouraan. Tämä kirja poikkesi edukseen tässä genressä. Se ei ollut suoraa toimintaa ja tykitystä, vaan verkkaista ja rauhaisaa menoa. Silti pinnan alla tapahtui paljonkin. Juonittelua, kapinointia ja salaisuuksia.

Et yhtä paljon kuin me ajattelemme sinua, vastasin hänelle mielessäni. Sinulla on ulottuvillasi koko maailma, josta meidän jälkemme puuttuvat, ne eivät voi kulua hiljaa pois silmiesi alla. Meillä on vain talo, josta sinä puutut, ja varjelemme jälkiäsi, jotta ne olisivat täällä vähän pidempään, jotta vielä tuntisit ne omiksesi, kun tulet takaisin. Jos tulet. (s.89)

Pidin kirjan kielestä valtavasti. Ihan pelkästään jo se pakotti minut jatkamaan, lukemaan sivun toisensa perään. Ei sillä, että tarina olisi ollut huono. Ei missään tapauksessa. Mutta kieli oli suorastaan hengästyttävää. Vaikka se oli kuvailevaa, tahti kirjassa hidas, seesteinen, ei kirja ollut missään vaiheessa tylsä tai pitkäveteinen. Tunnelma kirjassa oli itämaisen mietiskelevä, vaikkakin kirja sijoittuu Pohjois-Suomeen. Sanalla sanoen, tyyni kirja.

Muistan, miten seisoin huoneessani, hiukset vielä kylvyn jäljiltä vettä tippuen. Pisarat valuivat kapeina noroina alas rintaani ja lapaluitteni väliin. Valmistujaisasu, jota pitäisin seremonioissa kunnes sen saumat antaisivat periksi, lepäsi vuoteella tyhjänä kuin vielä käyttämätön iho, tai kenties jo yltä luotu, odottaen täyttymistään liikkeillä ja hengityksellä ja merkityksillä, tai haudatuksi tulemista. Muiston terävin reuna on kuitenkin hehku ikkunan ulkopuolella: piripintaan kaadetun valon tulenroihuinen ydin, säkenöivämpi kuin mikään toinen päivä, kuin taivas olisi syttynyt täyteen liekkin, ennen kuin yö lasitti sen kauttaaltaan ja maailmani muutui toiseksi. (s.96)

Tyyneydestään huolimatta kirja oli haikea. Elämä tulevaisuuden maailmassa ei ole helppoa. Ihmiset kamppailevat toimeentulostaan ja elostaan maailmassa missä vesi on rajallinen luonnonvara. Vaikka Noria on etuoikeutettu ja hänellä on vettä käytössään enemmän kuin muilla, kohtaa hänkin vastoinkäymisiä ja menetyksiä elämässään. Kirjailija kuvailee Norian tuntoja uskottavasti. Kauniisti, mutta sortumatta ylilyönteihin.

Oli hetkiä, jolloin talon mykkyys, sen seiniin suljetun elämäni liikkumattomuus uhkasi lukita askeleeni kokonaan, kunnes minusta tuntui kuin olisin muuttumassa kiveksi. Ensin jalkani menettäisivät joustavuutensa, niiden iho värjäytyisi vähä vähältä sateenharmaaksi ja kovettuisi, kunnes ne eivät enää taipuisi polvista tai nilkoista enkä jaksaisi nostaa niitä paikoiltaan. Pystymättä ottamaan askeltakaan katselisin, miten huokoinen kallioaines leviäsi minussa taudin kaltaisena, jähmettäisi lantion ja kyljet ja rintakehän, pisaroisi painavana sormenpäihin ja kämmeniin, kahlitsisi ranteet ja kyynärvarret kohdilleen. Viimeisenä kivettyisivät kasvoni: silmäluomet jäisivät auki, ja tuntisin silmien hitaasti kuivuvan voimatta räpäyttää niitä, kuuntelisin sydämeni kaikua kivisen kuoren sisällä, kunnes sekin lopulta lakkaisi. (s.238).

Kaunis ja haikea kirja. Jos dystopialta kaipaa taattua toimintaa, menoa ja mäiskettä, kannattaa tämä kirja jättää väliin. Mutta jos toisenlainen ote kiinnostaa ja haluaa nauttia taitavasta tekstistä, kannattaa kirjaan tutustua. Minulla pääsee top kymppiin tänä vuonna luettujen kirjojen joukosta.

Minun arvioni: runollisen kaunis ja lukutoukan unelma.