21. toukokuuta 2012

Kuinka kuolleita käsitellään


John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Kustantaja: Gummerus Kustannus, elokuu 2010
ISBN: 978-951-20-8178-3
400 sivua
 
Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi – kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

"Pian. Tapahtuu. Jotain."


Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet

ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiesten yrittäessä selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä ja viranomaisten ryhtyessä yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien

omaisten rauhoittamiseksi vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.


Kirjassa seurataan muutamaa perhettä, joiden omainen on hiljaittain kuollut. David, stand-up koomikko, jonka vaimo kuoli muutama tunti ennen uudelleen heräämistä auto-onnettomuudessa. Gustav Mahler, eläkkeellä oleva toimittaja, jonka pojanpoika Elias on ollut muutaman viikon kuolleena. Ja Elvy, eläkeläinen, jonka mies on myös hiljattain kuollut. Myös hänen lapsenlapsensa Flora liittyy tarinaan tiivisti. Sekä Flora että Elvy aistivat muiden ajatuksia.

Kirja jäi minulle hieman arvoitukseksi. En oikein ymmärtänyt miksi kuolleet loppujen lopuksi heräsivät. Olisiko se ollut luettavissa rivien välistä? Myöskin loppuratkaisu oli minusta vähän hämärä. Ymmärsin ja en ymmärtänyt mitä oikein tapahtui. Minusta se oli myös antikliimaksi. Jotenkin vähän heppoinen loppu.

Kirja ei ollut minusta kyllä kauhua ollenkaan. Vaikkakin se siihen genreen luetaan. Ja jos minä en pelännyt, niin ei varmaan kukaan onnistu pelkäämän tämän kirjan parissa :) Se oli paikoin vähän tahmea eikä oikein edistynyt. Loppua kohden tarina tiivistyi ja eteni vauhdikkaammin.

Minun lukukokemusta häiritsi koko ajan se, että mietin haluasinko oikeasti nähdä läheistäni, joka on ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Kirjan Elias-poika on jo muumioitunut ja muuttunut ruskeaksi. Sekö olisi asia, jonka haluaisin muistaa omasta lapsestani? Vai toivoisiko sitä vain niin kovasti, että kuollut olisikin ennallaan ja palannut omana itsenä takaisin?

Lindqvist on kyllä taitava kirjoittaja. Tykkäsin viranomaisten raporteista ja uutisista väleissä. Samoin hän hienosti väläyttää kesken kertomuksen henkilön ajatuksia. Sivulta 62:

Ei häntä vaeltelevien vainajien näkeminen niinkään huolestuttanut, enemmänkin se ettei hänellä ollut lainkaan oikeutta olla paikalla. Nuorena hän ei ollut välittänyt sellaisesta. "Totuuden on tultava esiin.", hän olisi  ajatellut ja heittäytynyt taisteluun.
Mutta nyt...
Kuka sinä olet, mitä sinä täällä teet?
Hän oli taidoiltaan ruostunut ja aivan liian epävarma voidakseen teeskennellä auktoriteettia, jota vaadittiin esille sellaisissa tilanteissa. Kuitenkin hän painoi nappia.
Pakko nähdä mistä on kyse.

Tykkäsin enemmän kirjasta Ystävät hämärän jälkeen. Ei tämäkään huono ollut, muttei yltänyt samaan kuin tuo kirjailijan toinen kirja.

Minun arvioni: peruskirja koukulla.


2 kommenttia:

  1. Samoissa tunnelmissa olin minäkin kirjan jälkeen, jätti vähän kylmäksi. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten tarina hyytyi muutamia jännityksen pilkahduksia lukuunottamatta.

    (Elias muuten oli Mahlerin tyttären eli Annan poika.)

    Hauska tuo sinun kirjojen arviointiluokitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ollut ihan parasta tältä kirjailijalta. Muttei tämä nyt ihan onnetonkaan kirja ollut.

      Heh, vai olen minä mennyt muuttamaan Annan mieheksi :D Kiitos korjauksesta. Tyttärenpoika tietenkin.

      Kiitoksia, olin pohtinut jo jonkin aikaa, että haluaisin jotenkin arvostella kirjat, mutta pisteytys ei tuntunut omalta ratkaisulta. Väkäsin sitten tuollaisen arvostelun.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...