"Lukupiiri on lukemista harrastavien ihmisten yhteisö. Lukupiirissä ryhmä ihmisiä kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan etukäteen sovitusta kirjasta, jonka ryhmäläiset ovat lukeneet ennen tapaamista. Lukupiiri on laaja ja joustava ilmiö, jolla on erilaisia ilmenemismuotoja. Lukupiiri voi kokoontua esimerkiksi kirjastossa, ystävien kesken, verkossa jne. Lukupiiriharrastuksen tausta on 1700-luvulla syntyneissä lukuseuroissa."
Lukupiirihaaste innoitti ison joukon bloggaajia tarttumaan haasteeseen. Kokoan tähän yhteen kaikki haasteeseen tarttuneet, kirjalistan ja säännöt joiden puitteissa toteutamme lukupiirin.
Haaste alkaa 1.9.2012 ja päättyy 28.02.2013. Jokaisen kirjan lukemiseen on aikaa kuukausi. Ehdimme siis lukemaan kuusi kirjaa haasteen aikana. Jos lukupiiri toimii hyvin ja intoa riittää, voimme toki jatkaa tämänkin jälkeen. Mutta laitan nyt alkuun jonkun aikarajan haasteelle.
Koska mukaan lähtijöitä oli isompi joukko kuin osasin odottaa, ajattelin että äänestämme luettavat kirjat. Jokainen piirin jäsen ehdottaa listalle yhden kirjan omien mieltymysten ja kriteerien mukaan. Tämän jälkeen äänestämme ne kirjat, jotka luemme. Jokaisella osallistujalla on kolme ääntä eli kolmea kirjaa saa äänestää, myös omaa ehdotustaan. Kun olemme niin pitkällä, että olemme jo kirjat äänestäneet, niin lisään tähän postaukseen voittaneet kirjat. Arvon samaan syssyyn missä järjestyksessä kirjat luetaan ja laitan kuukauden esille, niin kirjojen hommaamiseen jää mukavasti aikaa.
Aikaa kunkin kirjan lukemiselle on se kuukausi, jonka kuukauden kirjaksi kirja päätyi. Kuukauden lopulla kirjaa ehdottanut kirjoittaa omassa blogissaan oman näkemyksensä kirjasta ja käymme keskustelun tuon postauksen kommenttiboksiin. Jos jollain osallistujalla ei ole omaa blogia, niin sovitaan sitten erikseen kuka kirjoittaa aloituksen kirjasta.
Kirjasta ei tarvitse osata kirjoittaa mitään maailmaa mullistavaa analyysia. Tärkeintä on, että saamme aikaiseksi keskustelua ja kerromme omia ajatuksia kirjasta.
Haasteeseen osallistuvat:
- Mari A blogista Mari A:n kirjablogi
- Nafisan Yöpöydän kirjat blogista
- Hanna blogista Sivujen välissä
- Irene Terapiaa arjen harmauteen blogista
- Anu blogista Jos vaikka lukisi...
- Kirsikka71
- Mari Saavalainen blogista Kirjakko ruispellossa
- Raitasukka blogista Kasoittain kirjoja
- Anni Ajatuksia kirjamaasta blogista
- Laura Lukemattomia unelmia blogista
- Suvi blogista Elegia
- Kata (ei omaa blogia)
- Disa Bibliofile blogista
- Sonja blogista Sonjan lukuhetket
- Katja (ei omaa blogia?)
- Äiti (tämän blogin kirjoittaja)
Äänestys alkakoon!
Ehdotetut kirjat:
- Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut / Nafisan (vaihdoin kirjan nimen, koska se on muutettu takaisin tähän muotoon)
- Leif Färding: Olen onnen poika. Runoja, julkaistu 1973 / Mari Saavalainen
- Jane Austen: Emma / Raitasukka
- John Fowles: Ranskalaisen luutnantin nainen / Suvi
- Peter Franzen: Tumman veden päällä / Anni
- Juha Hurme: Hullu / Disa
- China Miéville: Toiset (The City and the City) / Kata
- Dmitri Gluhovski: Metro 2033 / Äiti
- Leena Lander: Tummien perhosten koti / Sonja
- Margaret Mitchell: Tuulen viemää / Anu
- Sébastien Japrisot: Pitkät kihlajaiset / Hanna
- Andreï Makine: Ranskalainen testamentti / Laura
- Veronica Pimenoff: Sankarin seisaus / Mari A
Äänitilanne 25.8.
Tummalla tällä hetkellä jatkoon menijät. Äänestää voi 26.8. asti, jos et vielä ole äänestänyt!- Jane Austin, Emma: 4 ääntä
- Leena Lander, Tummien perhosten koti: 3 ääntä
- Agatha Christie, Eikä yksikään pelastunut: 3 ääntä
- China Miéville, Toiset: 3 ääntä
- Dmitri Gluhovski, Metro 2033: 3 ääntä
- Andreï Makine, Ranskalainen testamentti: 3 ääntä
- Margaret Mitchell, Tuulen viemää: 2 ääntä
- Juha Hurme, Hullu: 2 ääntä
- Peter Franzen, Tumman veden päällä: 2 ääntä
- John Fowles, Ranskalaisen luutnantin nainen: 2 ääntä
- Leif Färding, Olen onnen poika: 1 ääni
- Veronica Pimenoff, Sankarin seisaus: 1 ääni
Jos joku kohta mietityttää tai haluatte muuttaa ohjeita, niin kertokaa rohkeasti.
Olisiko Austenin Emma sellainen jota voitaisiin kokeilla?
VastaaPoistaPS. Tuolla minun blogin nimen perässä näyttää olevan vähän ylimääräistä :)
Heh, korjataanpas asia :D
PoistaLaitan tuon Emman listalle.
Jee! Haluaisin ehdottaa kirjaa Peter Franzen, Tumman veden päällä :)
VastaaPoistaOma ehotus yhdeksi luettavaksi ois Juha Hurmeen Hullu :)
VastaaPoistaMinä ehdotan China Miéville: Toiset (The City and the City)
VastaaPoistaEhdotan Leena Landerin Tummien perhosten koti -teosta.
VastaaPoistaen nyt lähde tähän lukupiiriin kun olen jo niin monessa sopassa mukana, mutta kiva löytää blogisi! Ja ihan pakko kommentoida, että ole keksinyt tosi hauskan ja raikkaan tavan "tiivistää" kirjat. Me likes!
VastaaPoistaTervetuloa.
PoistaKiitos. Minulle sopii paremmin sanallinen arvostelu kuin tähdet. En osaa niin tiukasti laittaa paremmuusjärjestykseen kirjoja.
Heippa, vielä puuttuu joiltain ehdotuksia. Laitteko oman kirjanne, niin päästään äänestämään kirjat!
VastaaPoistaHyvä, kun muistutit :)
VastaaPoistaEhdotan itselleni tuskaisen tuntuista Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Anteeksi kovasti, olen ihan täysin jättänyt huomioitta tämän uuden tekstin, ja vasta kun joku tajusi muistuttaa niin eksyin tänne... Ajattelin kuitenkin ehdottaa kirjaa Pitkät Kihlajaiset. Kirjailijan nimeä en muista kuollaksenikaan, ja olen liian laiska etsimään sitä (koiran kanssa kun olen lenkillä...) mutta aika nopeasti googlesta tämän ranskalaisen kirjailijan nimi pitäisi löytyä :)
VastaaPoistaMun ehdotus olisi Andreï Makine ja Ranskalainen testamentti :)
VastaaPoistaNoniin, nyt saa ilmeisesti jo äänestää?
VastaaPoistaMun kolme ääntä menee Leena Landerille, Jane Austenille ja Peter Franzenille :)
Jos ehtii vielä, niin laitan mukaan kotimaista naista: Veronica Pimenoff: Sankarin seisaus. Pimenoff on mainio kirjailija, enkä ole lukenut tuota kirjaa vielä.
VastaaPoistaMinun ääneni menevät seuraavasti: Jane Austen, China Miéville ja Agatha Christie.
VastaaPoistaJopas onkin vaikeaa. On niin monta kirjaa, joille ääneni voisin antaa! Muttei auta kuin valita kolme.
VastaaPoistaJuha Hurme, John Fowles ja Jane Austin.
Äänestän Mievillea ja Gluhovskia.
VastaaPoistaTässä on ainakin jonkinlainen sivu Färdingin kirjasta (http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_49585). Minä teen pisteideni kanssa niin, että jätän ne jakamatta. Kaikki käy!
VastaaPoistaJaan äänet Agatha Christielle, Margaret Mitchellille ja Leena Landerille :)
VastaaPoistaOnpa hauskasti muutamia kirjoja, joita olen ajatellutkin lukevani ja toisaalta taas monta ihan uutta tuttavuutta!:)
VastaaPoistaOmat ääneni menevät teoksille:
Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Tuulen viemää
VastaaPoistaEikä yksikään pelastunut
Emma
Aaargh, ihan mahdotonta päättää! Mutta pakkohan se on, ettei jää kokonaan äänestämättä. Eli Färding, Hurme, Mieville.
VastaaPoistaOi, alkaa luettavien lista näyttää todella hyvältä! Toivottavasti saadaan päätettyä mitkä kirjoista tulevat kolmen jo valitun joukkoon (jotka kaikki ovat suosikkejani), sillä nyt näyttää kolme seuraavaa olevan tasapisteissä. En malta odottaa, että pääsen lukemaan näitä kirjoja!
VastaaPoistaKuudelta puuttuu vielä äänet. Tänään ehtii vielä äänestämään!
VastaaPoistaAndreï Makine: Ranskalainen testamentti
VastaaPoistaVeronica Pimenoff: Sankarin seisaus
Dmitri Gluhovski: Metro 2033
ääneni noille, vaikka eiväthän nuo muutkaan pahoja ole =D
Minun ääneni menevät Fowlesille, Makinelle ja Franzenille.
VastaaPoista