30. huhtikuuta 2012

Viimeinen mies

Viimeinen miesAravind Adiga: Viimeinen mies

Kustantaja: Avain 2011
ISBN: 978-951-692-873-2
578 s.

Aravind Adigan odotettu, uusi romaani piirtää tarkkanäköistä kuvaa Intiasta, joka yrittää sopeutua nykyajan kasvaviin paineisiin ja silti pitää kiinni monituhatvuotisista perinteistään.
Vishram-taloyhtiö on kuin pieni kylä Mumbaissa slummin laidalla. Talo on uskontojen ja aatteiden sulatusuuni, joka rapistuu hitaasti asukkaidensa ympärille. Sisällä talossa on kuitenkin elämää, ystävyyttä ja yhteisiä aterioita. Yllättävä tarjous mullistaa taloyhtiön elämän ja saa naapurit nousemaan toisiaan vastaan.
Miten toimivat asukkaat, jotka eivät ole valmiita myymään kotiaan? Voiko yksi mies murskata muiden unelmat? Mihin kateus ja pyrkimys jatkuvaan kasvuun johtavat, ja kenellä on lopuksi eniten valtaa?

Kahtiajakoinen lukukokemus. Tarinan alkuvirittely oli aika pitkä pätkä. Ja myös pitkäveteistä paikoitellen. Alkuun näytti, että keskeisiä henkilöitäkin on niin paljon, etten perässä pysy. Olin jo muutamaan otteeseen jättämässä kirjaa kesken. Sinnillä jatkoin. Ajattelin, etten nyt putkeen toista kirjaa kesken jätä. Ja onneksi jatkoin.

Yhtäkkiä kirjan tahti muuttuikin toisenlaiseksi. Kirja ei edelleenkään ole mikään vauhdikas toimintatrilleri, mutta tarina alkoi etenemään joutuisammin. Mielessäni kannustin tuota yksinäistä miestä: "Älä anna periksi! Näytä niille närhen munat!".

Kirja laittoi minut myös miettimään miten itse toimisin tuossa tilanteessa. Kuinka paljon ystävyys merkitsee ja minkälaisiin uhrauksiin olisin valmis ystävyyden vuoksi? Ottaisinko itse suuret rahat? Kirja kertookin siitä mihin ahneus ja raha ihmisen voi viedä. Mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään saadakseen itselleen paremman ja rikkaamman elämän. Tiivis ystävyys ja naapuruus muuttuukin nopeasti ja helposti vihasuhteeksi.

Kannattaa sinnitellä alun ylitse. Kirja käynnistyy hiiiiitaaaasssssti. Sen jälkeen on oikein kelpo kirja. En kuitenkaan innostunut kirjailijasta niin, että etsimällä etsisin käsiini hänen muita teoksiaan.

Minun arvioni: välipalakirja.

24. huhtikuuta 2012

Kätilö


kansikuvaKettu, Katja: Kätilö
Kustantaja:Wsoy 2011
Isbn:987-951-0-38200-4
344 s.

Suuri romaani Lapin sodasta.

Kätilö on tosipohjainen kertomus Suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.
Katja Ketun vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen. 

Minä yritin. Minä yritin ihan tosissani. Tämä kait olisi kirja, mikä jokaisen paljon lukevan kuuluisi lukea. Jaksoin lukea sivulle 153 asti. Mutta ei. Ei vain ollut minun kirjani.

Kieli oli hyvin omintakeista, ronskiakin. Se piti mielenkiintoni yllä, jotta jaksoin tuohonkin asti lukea. Mutta samalla se häiritsi lukukokemusta. Meinatin välillä olin kyllä aika pihalla; mitähän äskenkin oikein tapahtui. Vähän väliä tuntui, etten oikein tajunnut missä mennään. Juoni ei sinänsä ole vaikea eikä sekava. Mutta tapa kertoa oli, ainakin minulle. Se oli myös kovin hidasta luettavaa. Normaaliin tapaan ei voinut silmätä sanoja läpi, vaan monet piti ihan lukemalla lukea. Kirjain kirjaimelta.

-Minun pitäsi päästä leirile töihin. Titovkhan.
Sekä Aune että Jouni jättivät tasetin ilmaan roikkumaan. Sitten kuului Aunen mupellus sokeripalan takaa:
-Elä sie Vikasilimä hulluja puhu.
Jouni säesti:
-Mitä sie tänne tulet esittämähän? Mene jonkun sakemannin kätyrin luo. Mene Rovaniemele, sielä net näitä päätöksiä tekheet.
Mutta me kaikki tiesimme etteivät ne minua sillä tavalla huolisi. Ne tarkastaisivat taustat ja saisivat tietää. Isästä ja muusta.
Sitten Aunen silmiin syttyi oivallus. Jouni oli kielinyt Aunellekin, että sinä olit matkalla leirille.
-Voi tyttö rukka rupinokka, sitä sakemanniako sie haluaisit rykiä? Unoha sie se. Mie suenpalleista pistän sulle kääreen niin ei himot valavota.

Pääsee minulla kesken jääneiden kirjojen listalle. Ei vain ollut minua varten tämä kirja.

Vastapainoksi jälleen: Lukuisa-blogin kirjoittaja on tykännyt kirjasta.

Minun arvioni: sekoitus omituista opusta ja paperin tuhlausta. Pisteet kuitenkin kielestä!

23. huhtikuuta 2012

Elämän lempeät maut


Elämän lempeät mautErica Bauermeister: Elämän lempeät maut

Alkuteos: The School of Essential Ingredients
Kustantaja: Bazar 2011
978-952-563-742-7
216s.

Elämän lempeät maut on lumoava tarina yhteen kietoutuvista ihmiskohtaloista sekä ruoasta ja sen lähes taianomaisesta voimasta. Mauista, jotka palauttavat mieleen kaukaisia muistoja, aineksista, jotka ilahduttavat tai rauhoittavat, ja tuoksuista, jotka lohduttavat.

Lillian on tarkkanäköinen kokki, joka pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua. Hän on jo lapsuudessaan oppinut, että oikeanlainen ruoka paitsi täyttää vatsan myös tyydyttää henkisen nälän. Lillianin kurssille kokoontuu kerran kuussa kahdeksan sangen erilaista oppilasta, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Mukana ovat esimerkiksi Claire, nuori äiti, joka pelkää kadottaneensa itsensä vaipanvaihdon ja imetyksen uumeniin, ja Tom, surumielinen asianajaja, joka ei ole toipunut kokemastaan suuresta menetyksestä.

Lillianin hellävaraisessa ohjauksessa kurssilaiset oppivat paitsi ruoanlaittoa myös paljon uutta itsestään ja muista oppilaista. Monet huomaavat löytäneensä sellaista, mitä he eivät edes olleet tienneet etsivänsä. Yksi kohtaa kurssilla sydänystävän, toinen saa tunneilta voimaa muuttaa elämänsä.


Lempeä kirja edellisen rankan lukukokemuksen jälkeen. Oikein sopiva kirja tähän väliin. Kieli on kaunista ja kuvailevaa. Vertaukset omalaatuisia.

Kun sipulisilppu alkoi hävitä voihin, Lillian lisäsi hienonnetun inkiväärin, josta nouseva tuoksu oli jotain suudelman ja leikillisen läimäytyksen väliltä. Seuraavaksi tuli valkosipuli, joka asettui inkiväärin alle pehmeän ja lämpimän tyynyn tavoin, ja sitten suola ja pippuri.

Kirjan tunnelma on rauhaisa, levollinen. Siinä nautitaan kaikilla aisteilla. Kurssilaisten tarinat kerrotaan ikään kuin pieninä novelleina. Ne kietoutuu yhteen kurssin ja Lillianin myötä. Vaikka jokaisen tarina kerrotaan erikseen, etenee kurssi ja kertomus kuitenkin koko aika.

Kirja on sopiva luettava välipalaksi, sillä se ei ole paksu. Mielestäni se ei tarjoa mitään tajunnan räjäyttävän ihmeellistä, mutta toimi oikein hyvin palauttavana kirjana ahdistavan ja kurkkua kuristavan lukukokemuksen jälkeen. Nimensä mukaisesti lempeä ja lämmittävä lukukokemus.

Minun arvioni: hyvän mielen kirja.

17. huhtikuuta 2012

Elämän erityisluokalla

Johanna Korte-Heinonen - Riitta Moren: Elämän erityisluokalla
Kustantaja: Wsoy 1984
Isbn: 951-0-12152-5

Kirjoitin toiseen blogiini kirjasta. Koskettavin kirja ikinä!

Minun arvioni: antoisa kirja.

16. huhtikuuta 2012

Ihmeet tapahtuvat muille – Lapsettomuuspäiväkirja


Ihmeet tapahtuvat muille - Lapsettomuuspäiväkirja Anna-Kaisa Hakkarainen: Ihmeet tapahtuvat muille – Lapsettomuuspäiväkirja 
Kustantaja: Helsinki kirjat 2010
ISBN: 978-952-5874-16-7

”Tämän miehen kanssa kaikki oli toisin. Hänestä tulisi loistava isä.”

Mies ja nainen kohtaavat, rakastuvat, menevät naimisiin. Ja haluavat perustaa perheen. Mutta… vanhemmaksi ei aina noin vain tullakaan. Anna-Kaisa ja Petri yrittävät vuosia siinä onnistumatta. He käyvät hedelmällisyystutkimuksissa vain kuullakseen, ettei heissä ole mitään vikaa. Mutta vauvaa ei kuulu, yhä rankemmista lapsettomuushoidoista huolimatta.
Ihmeet tapahtuvat muille – Lapsettomuuspäiväkirja on poikkeuksellisen koskettava ja rehellinen kuvaus siitä, miltä tuntuu yrittää saada lasta.

Ihana, koskettava ja itkettävä kirja. Vaikka meidän lapsettomuustarina on toisenlainen ja päättyykin toisella lailla, oli kirjassa niin paljon samoja tunteita ja ajatuksia, joita itse aikanaan kävin läpi. Omat muistot tuolta ajalta nousivatkin voimakkaasti pintaan kirjan myötä.  Kuinka pahalta tuntuikaan kuulla muiden vauvauutisista. Miten jokaiset alkaneet kuukautiset tiesivät valtavaa pettymystä ja tunnemyrskyä. Kuinka epätietoisuus siitä, saako koskaan lasta, oli kamalaa ja raastavaa.

Kirja on nopea ja helppo luettava, vaikka aihe ei sitä ollutkaan. Mutta kieli oli helppolukuista. Aihe sen sijaan vaati välillä laskemaan kirjan hetkeksi alas ja miettimään omia tunteitaan. Ehkäpä osittain sen takia, että aihe liippasi niin läheltä. Ja silti ahmin kirjan yhdessä illassa. En vain voinut laskea sitä käsistäni. 

Suosittelen. Ihan ehdottomasti.

Minun arvioni: antoisa kirja.

City of Glass (lasikaupunki)

Lasikaupunki Cassandra Clare, Lasikaupunki – Varjojen kaupungit III
Kustantaja: Otava 2011
alkuteos: The Mortal Instruments Book Three
Isbn: 978-951-1-23821-8 400 s.

Tulikuuman fantasiatrilogian kiihkeästi odotettu kolmas
osa ei fanien onneksi jääkään sarjan viimeiseksi
Äitinsä hengen pelastamiseksi Claryn on lähdettävä Idrisin Lasikaupunkiin,

Varjometsästäjien alkukotiin, ja uhmattava näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän
seuralaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin.
Varjometsästäjien ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Claryn on
ehdittävä ottaa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä.

Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?


Tämä kolmas osa oli mielestäni vauhdikkain ja paras. Yllättäviäkin käänteitä oli, mutta suurimman osan kyllä aavistelin jo etukäteen. Tosin se ei lukunautintoa huonontanut. En edes odottanut kirjalta suuria mullistavia ja uusia näkökulmia tähän genreen. Huumoriakaan ei puuttunut, kuten ei muistakaan osista. Henkilöiden keskustelut ovat nokkelia ja sisältävät paljon hyväntahtoista piikittelyä.

Kolmannessa osassa en kuitenkaan pystynyt välttämään vertailua Lordi Voldemorttiin ja Harry Potteriin. Samanlainen hyvän ja pahan taistelu oli käynnissä. Asetelmassakin oli jotain tuttuuden tunnetta, vaikka tässä kirjassa Valentine on päähenkilöiden isä ja samalla vihollinen. Tuo asetelma tuo oman värinsä tietenkin vihollisen haastamiseen. Onko Clarysta ja Jacesta kuitenkaan päihittämään isäänsä tiukan paikan tullen?

Jos vampyyritarina rakkaudella, yliluonnollisilla hahmoilla ja fantasiamausteilla kiinnostaa, on tämä sarja ihan ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Vaikkei maailman omalaatuisin olekaan. Mutta kirjoittajan tyyli on nokkelaa, teksti sujuvaa ja helppoa; ja vauhtia ja tapahtumia riittää.

Nelososa on minulla vielä lukematta, vitonen ilmestyy toukokuussa. Ehdottomasti luen. Mutta välissä luen jotain muuta. Liian monta kirjaa samalta kirjailijalta perä perään alkaa tympimään. Vaihtelu virkistää.

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.

10. huhtikuuta 2012

City of Ashes (Tuhkakaupunki)

TuhkakaupunkiCassandra Clare, Tuhkakaupunki – Varjojen kaupungit II

Alkuteos: City of Ashes - The Mortal Instruments Book Two (2008)
Kustantaja: Otava
Isbn: 978-951-1-25768-4 399s.

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan
normaaliksi – ehkä seurustelu Simonin kanssa auttaisi? Mutta
Varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan – varsinkaan heistä
hurmaavin ja raivostuttavin, Claryn vasta löytynyt veli Jace. Lisäksi
syyllinen Claryn äidin maagiseen koomaan on vaarallinen mielipuoli
Valentine, joka lienee Claryn isä. Paremminkin voisi mennä!

Sitten joku alkaa surmata New Yorkin haltioita, ihmissusia ja vampyyreja. Lisäksi jo toinen Muutoksen välineistä, Kohtalon miekka, katoaa. Pystyykö Clary estämään pahimman varjojen maailmassa, jossa rakkauteen ei voi luottaa ja jossa valta on vaarallisen viettelevää?

Taattu toiminta jatkuu. Kirjahan on siis jatkoa Luukaupungille. En osaa sanoa tästä mitään uutta. Kirja ei häpeillyt ykkösosalle, vaan tunnelma ja vauhti pysyi yllä myös kakkososassa. Ajattelin ensin lukea välissä jonkun muun kirjailin kirjan välissä, mutta kirjahan päättyi niin, että kolmososa on jo tilattuna tabletille ja se on pakko lukea heti perään.

Jos pidit ykkösosasta, kannattaa lukea jatko-osa!

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.

1. huhtikuuta 2012

Adoptiomatka


AdoptiomatkaAnna Pihlajaniemi: Adoptiomatka 
Kustantaja: Tammi 2011
Isbn:  978-951-31-6170-5
240 s.

Tänäkään jouluna lapsi ei ole sylissä. Yhä useammin huomaan miettiväni, mikä oikeus juuri minulla on edes haluta äidiksi. Iloita, surra, kuvitella lukevani jollekin iltaisin ääneen.
Kansainväliset adoptioprosessit kestävät yhä pidempään, eivätkä kaikki pääty onnellisesti. Kuinka odottajaan tulisi suhtautua - märisevään marttyyriin, onnesta toheloon, pelokkaaseen toiveikkaaseen? Ja kuinka suhtautua itseensä? Kirja kuvaa kansainvälisen adoption byrokratiaa mutta ennen kaikkea tunteita byrokratian takana.
Ja nyt hän on tässä, pienet varpaat, hengitys, kaikki. Hän ei olisi sama, jos olisi saapunut aikaisemmin. Juuri näin tämän piti mennä.

Mitähän sanoisin tästä kirjasta? Se kosketti. Se herätti ajatuksia. Luin sen yhdellä istumalla tänään.

Mutta se myös tökki. En pitänyt kirjoittajan tyylistä. Se oli jotenkin liian töksähtelevää. Jos tarina ei olisi ollut tosi, olisin tuon kirjoitustyylin takia jättänyt kirjan kesken. Onneksi kirjan edetessä totuin siihen jonkun verran ja se ei niin pahasti enää pistänyt silmään. Ymmärtääkseni merkinnät on kirjoittajan blogista poimittuja. Ehkä tuo kirjoitustyyli toimii paremmin blogissa kuin kirjassa, jota ahmii sivu tolkulla kerrallaan.

Vaikka se oli päiväkirjamainen, ei se minusta pureutunut kovin syvälle tunteisiin. Kyllä tunteita on kuvattu, mutta uskon kirjoittajan kokeneen myös paljon vahvempia tuntoja tuolla matkalla. Minua myös häiritsi, että kirjassa oli aika paljon kerrottu sammakoita, mitä ihmiset ovat laukoneet. Osa oli todellakin ajattelemattomia laukaisuja ja varmasti satuttaneet kirjoittajaa. Olen kuitenkin itse tässä erityisen esikoiseni kanssa elämäntaivalta kulkiessani todennut, että suurin osa ihmisistä tarkoittaa pelkästään hyvää. Sanat voivat olla hölmöjä tai ajattelemattomia, mutteivat he tarkoita niillä loukata.
Myöhemmin kirjoittaja kyllä toteaakin kirjassaan kömpelöistä lausahduksista: "Olen aina vaatinut kärkkäästi ymmärrystä muilta, mutta ehkä osaan vihdoin vaatia samaa itseltäni muita kohtaan, katsoa kauemmaksi, poispäin navasta."

Vaikka meidän lapset eivät ole adoptoituja, nyökyttelin monessa kohtaa. Sillä moni tunne ja ajatus päti myös elämään erityislapsen kanssa. Kirjoittaja oli törmännyt tuttuunsa, joka kertoi jostain perheestä, joilla oli ollut ongelmia adoptoimansa lapsen kanssa. Tämä tuttu toteaa: "...Ajattelin vain, että ehkä kiinnostaa, kun tekin olette adoptiosta innostuneet. Nähdään taas!" Voi kuinka monesti minulle on kerrottu, kuinka joku on nähnyt Down-ihmisen kaupassa tai menneen bussiin. Minun oletetaan olevan kiinnostunut tuosta minulle täysin tuntemattomasta ihmisestä ja hänen ostoksistaan, vain sen takia, että minun lapsella on Downin syndrooma. Kuten hänen näkemällään ihmisellä.

Kirja on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se avaa adoptiovanhemman ajatuksia ja tunteita. Se myös herätti kysymyksen kuinka paljon adoptiovanhemmilta vaaditaan. Miettimään etukäteen omia arvojaan, asenteitaan ja omaa valmiuttaan vanhemmaksi. Prosessi ei varmastikaan ole henkisesti helppo.

Minun arvioni: antoisa kirja.















City of Bones (Luukaupunki)

Luukaupunki Cassandra Clare: Luukaupunki – Varjojen kaupungit I
City of Bones - The Mortal Instruments Book 1
Kustantaja: Otava 2010
Isbn: 978-951-1-24680-0
443 s.

Menestystrilogia alkaa: urbaani seikkailufantasia romantiikalla, huumorilla ja yliluonnollisilla mausteilla höystettynä 15-vuotias newyorkilainen Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi. Hän näkee teini-ikäisen pojan surmattavan klubilla, hänen kotiinsa hyökkää hirviö ja hänen äitinsä kaapataan.
Tapahtumien myötä hän tutustuu Varjometsästäjiin, jotka pitävät yllä järjestystä yliluonnollisten olentojen maailmassa. Kaupungin arkisen todellisuuden laitamilla, tavalliselta kansalta näkymättömissä, elävät kiihkeää elämäänsä haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.
Jace Wayland on Varjometsästäjien yksinäinen susi, jonka kanssa Clarylla alkaa heti kipinöidä. Yhdessä he ryhtyvät rohkeasti etsimään Claryn äitiä ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta taikaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin voi olla kohtalokasta…

Luin tämän kirjan englanniksi. Kirja on selkeästi suunnattu nuorisolle/nuorille aikuisille. Laittaisin sen samaan kategoriaan kuin Houkutus-sarjan. Vampyyritarinoita rakkaudella höystettynä.

Pidin kirjasta kovasti. Tarina pääsi vauhtiin heti ensi sivuilta alkaen. Tarinaa ei siis alustettu sivu tolkulla. Se oli helppoa, nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Varmastikin juuri kohderyhmästä johtuen. Päähenkilöön Claryyn oli helppo samaistua. Hänestä ei oltu tehty supersankaria, joka keksii salaiset voimat tuosta noin vain huomattuaan niiden olemassa olon.

Minua häiritsi kuitenkin se, että Clary ei loppujen lopuksi paljoa äitinsä perään haikaillut, vaikka häntä koko ajan etsikin. Luulisi 15-vuotiaan, juuri vanhempansa kadottaneen, olevan pikkuisen enemmän hukassa, hätäilevän.

Cassandra Clare on osannut punoa tarinan hyvin. Hän paljastaa sopivan hitaasti paloja Claryn menneisyydestä ja henkilöiden välisistä siteistä. Kuitenkaan venyttämättä liikaa jännitystä ja tarinaa turhalla löpinällä. Vaikka laitankin kirjan samaan kategoriaan Houkutus-sarjan kanssa, on kirjan maailma erilainen kuin Houkutus-sarjassa. Tämä kirja on enemmän kallellaan fantasiaan päin. Myöskään vampyyreita ja muita yliluonnollisia olioita ei ole romantisoitu. Tarina ei ole yhtä selkeästi rakkaustarina ja tunnelma on synkempi.

Varsin viihdyttävä ja koukuttava kirja. Jatko-osa on aivan pakko lukea.

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...