6. helmikuuta 2014

Sinä päivänä

David Nicholls: Sinä päivänä / One day
Kustantaja: Otava 2011
Suomennos: Sauli Santikko
507 s.
Sinä päivänä heinäkuuta 1988 työväentaustainen älykkötyttö Emma Morley ja varakkaan perheen hulttiopoika Dexter Mayhew päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn. He ovat molemmat juuri valmistuneet Edinburghin yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Missä he olisivat samana päivänä vuoden päästä? Entä seuraavana vuonna? Ja kaikkina sitä seuraavina?
Dexter päätyy kummempia yrittämättä tv-julkkikseksi ja viettää makeaa mutta onttoa elämää. Samaan aikaan Emma etsii omaa tietään hanttihommien ja epätoivoisten seurustelusuhteiden ryteikössä. Vaikka vuosien varrella Emman ja Dexterin elämänpiirit loittonevat yhä kauemmas toisistaan, heidän välilleen on muodostunut molemmille tärkeä, katkeamaton side. (Teksti Otava)
Tämä kirja on tarttunut matkaan divarista ja odottanut lukuvuoroaan pidemmän aikaan. Vihdoinkin olotila oli kirjalle sopiva.
Koitan tietoisesti välttää suuremmin lukemasta muiden ajatuksia kirjoista, jotta ne eivät vaikuttaisi minun lukukokemukseeni. Mutta tämän kirjan kohdalla en ole voinut välttyä kuulemasta ylistyssanoja. Joten odotuksia kirjaa kohtaan oli. Eikä se pettänyt. 
Alku oli tahmeaa. Jotenkin odotin, että se suorastaan räjähtää käyntiin ja olen koukussa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kirja oli mielestäni hitaasti lämpenevä, muttei kuitenkaan missään kohdin tylsä. En siis pitänyt kirjaa huonona tai jumittavana alussakaan, odotukseni kirjasta vain olivat toisenlaiset kuin mitä se sitten oli. Kun sopeuduin kirjan maailmaan ja tempoon, olin ihastunut. 
Minusta molemmat henkilöt ovat uskottavia. Hieman hukassa elämässään, kumpikin omalla tavalla. Mutta iän ja kokemusten myötä löytävät kumpikin oman paikkansa maailmassa. 
Kansi lupaa rohkeasti, että kirja on mielettömän hauska. Itse en tätä hauskuutta kirjasta löytänyt, en edes mielen perukoilla hörähtänyt missään kohdin. Menikö minulta tuo hauskuus ihan ohi? Se ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut. Enemmän se oli pohjavireeltään lämminhenkinen ja positiivinen kasvutarina.
Minun arvioni: hyvän mielen kirja.

3. helmikuuta 2014

Käsi jota kerran pitelin

Maggie O´Farrell: Käsi jota kerran pitelinThe Hand That First Held Mine 
Kustantaja: Schildts & Söderström 2013
Suomennos: Maija Kauhanen
391 s.


Maalaiskaupungin maa polttaa Lexie Sinclairin jalkojen alla: nuori nainen on valmistunut yli­opistosta ja odottaa elämän alkavan. Kun hienos­tunut Innes Kent ilmestyy kuin tyhjästä Lexien kotikadulle, odottaminen on ohi. Boheemin Lon­toon sydämessä, 1950-luvun sykkivässä Sohossa Lexie luo uuden elämän Innes rinnallaan. 
Nykyajassa Ted ja Elina vierastavat uutta elämään­sä vastasyntyneen vauvan vanhempina. Elina pel­kää menettäneensä kykynsä maalata, ja Tediä kiusaavat omat lapsuusmuistot – on jotain joka ei täsmää hänen vanhempiensa kertoman kanssa. 
Ted kaivautuu syvemmälle menneeseen vastauk­sia löytääkseen ja paljastaa kahden naisen muoto­kuvan: naisten tarinoita erottaa viisi vuosikymmen­tä ja yhdistää heidän palava tahtonsa elää elämää, joka ei sovi muottiin. 
Maggie O’Farrellin riipaiseva ja elämää suu­rempi romaani jättää haukkomaan henkeä. Se palkittiin Costa-kirjallisuuspalkinnolla parhaasta kaunokirjallisesta teoksesta vuonna 2010. (Teksti: Schildts & Söderström)
Tämä kirja on kirjastosta lainattu ja napattu hyllystä sen enempää tietämättä kirjasta. Minulla ei ollut oikeastaan mitään oletuksia, kun tätä aloitin lukemaan. Alkuun luin melko varovaisella mielellä. Ajattelin kirjan kertovan kahdesta naisesta eri aikakausina, heidän kasvutarinansa. Kyllähän kirja oli sitäkin, mutta se oli myös muutakin. Se oli loppuaan kohti tiivistyvä jännitysnäytelmä. Mitä pidemmälle pääsin, sitä vaikeampi oli kirjasta irti päästää. Loppuun kirjan luinkin yön pimeinä tunteina, kun heräsin pienintä imettämään. Unet ovat tämän versio kolmosen kanssa todella vähissä, mutta siitä huolimatta oli pakko kirja lukaista, väsytti aamulla kuinka paljon tahansa. 
Kirja osui vielä sopivaan aikaan. Elinan tarinaan pystyin samaistumaan voimakkaasti. Itsellänikin takana vaikea synnytys ja elin kotona pikkuvauva-aikaa kuten Elina kirjassa. Enempää kohdilleen ei olisi Elina voinut ajallisesti osua. 
Minä siis lämpenin kirjalle hieman hitaasti, mutta vauhtiin päästyäni en pystynyt kädestä laskemaan. Tämä pääsee ehdottomasti suositeltavien listalle. 
Minun arvioni: tomeraa toimintaa (vaikkei sanan varsinaisessa merkityksessä toimintakirja ollutkaan, koukuttava kuitenkin)

2. helmikuuta 2014

Käen kutsu

Robert Galbraith: Käen kutsu / The Cuckoo´s Calling
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
463 s.


Kun kaunis, ongelmien piinaama mallityttö putoaa lumen peittämältä parvekkeelta Mayfairissa, kaikki viittaa itsemurhaan. Veljellä on kuitenkin epäilyksensä, ja hän palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta. Strike on Afganistanin sodan sekä ruumiillisesti että henkisesti rampauttama veteraani, joka kamppailee saadakseen otteen elämästään. Uusi tapaus turvaa hänen taloudellisen toimeentulonsa, mutta vaatii myös veronsa: mitä syvemmälle Strike sukeltaa nuoren mallin mutkikkaaseen maailmaan, sitä synkemmäksi se paljastuu - ja sitä lähemmäs vaaraa hän itse joutuu… (Teksti Otava)

Vuosi alkoi nähtävästi Rowling-teemalla. Sillä tämä kirja on kirjoitettu Galbraith-salanimellä ja nimen takana piileksii J.K. Rowling. 
Paikka vapaana -kirjan jälkeen en tiennyt mitä ajatella kirjailijan toisesta aikuiselle suunnatusta kirjasta. Mutta pettymään en päässyt tälläkään kertaa.
Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Paikka vapaana -kirjasta. Tästä puuttui jatkuva sulkeiden käyttäminen, joka minua edellisellä lukukerralla häiritsi. Myös tyyli oli erilainen. Mielsin koko aika kirjan kirjoittajan mieheksi, vaikka tiesin, ettei näin ole. Mutta jokin kirjoistutyylissä vain oli minusta miehistä. 
Rowling on punonut kutkuttavan juonen. Melko nopeasti olin jäänyt koukkuun kirjaan. Enkä muuten arvannut tekijää kuin vasta viime metreillä. Minut Rowling siis onnistui pyörittelemään tarinan koukkuihin taitavasti ja onnistui hämäämään juonen käänteillä. Jään odottamaan tämän yksityisetsivän uusia seikkailuja. 
Minun arvioni: tomeraa toimintaa.

Paikka vapaana

J.K. Rowling: Paikka vapaana / The Casual Vacancy
Kustantaja: Otava 2012
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
543 s. (pokkari)


Kun nelikymppinen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti, Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin. Päältä katsoen kaupunki toreineen ja keskiaikaisine kirkkoineen on mitä idyllisin, mutta Pagford ei ole sitä miltä näyttää. Kauniiden kulissien takana kaupunkilaiset ovat suorastaan sodassa keskenään. Rikkaat ja köyhät, lapset ja vanhemmat, opettajat ja oppilaat ovat nousseet toisiaan vastaan.
Ja kun Barryn paikka kunnanvaltuustossa jää vapaaksi, ristiriidat kärjistyvät. Seuraajan valinta nostattaa suuria intohimoja ja johtaa odottamattomiin paljastuksiin. (teksti: Otava)

Jonkun aikaa mietin, luenko tätä kirjaa ollenkaan. Ensinnäkään tälläinen juonittelu ja politikointi ei ole oikein minun mukavuusalueella. Toisekseen pelkäsin, ettei Rowling ole osannut oikeasti muuntautua aikuisten kirjailijaksi ja tämä on julkaistu, kun kirjailijan nimi on vielä kaikkien muistissa. 
Turhaan pelkäsin. Kirja on täysin toisenlainen tyyliltään kuin Potterit olivat. Kirja on selkeästi aikuisten kirja. Mutta yhtä koukuttavasti Rowling on osannut tämänkin kirjoittaa kuin mitä Potterit mielestäni oli. Loppuun oli luettava. Eikä tämä ollut myöskään vain politikointia. Kirja kertoi ennemminkin ihmisen synkästä puolesta, katkeruudesta ja elämän rumuudesta. Pikku kaupungista, missä toisten asiat tiedetään tarkalleen, joskus jopa paremmin kuin asianomainen itse.
Mietinkin monessa kohtaa kirjaa lukiessa, ettei elämä ole näin raadollista. Ei kait ihmiset ole näin katkeria ja juonittelevia? Noh, kirjassa on taatusti korostettu näitä piirteitä, mutta minua se toisinaan häiritsi suunnattomasti. Ja sai samalla lukemaan eteenpäin. Mihin tämä oman edun tavoittelu vielä johtaa?
Kirjassa minua häiritsi suunnattomasti, että pitkiä pätkiä oli laitettu sulkuihin. Minusta nämä pätkät olisivat voineet olla ihan ilman sulkuja. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän sulkumerkin näkeminen ärsytti. Onneksi ärsytys ei sentään noussut niin suureksi, että kirjan lukeminen olisi jäänyt kesken.
Kirja oli tutustumisen arvoinen, muttei yllä minun asteikolla merkittävien kirjojen joukkoon. Mutta viihdyttävä kirja kuitenkin. 
Minun arvioni: välipalakirja.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...