5. maaliskuuta 2012

Tammi- ja helmikuu

Koska tämä blogi alkaa hassusti kesken vuoden, listaan alkuvuonna lukemani kirjat näin yhteen postaukseen. En vain osaa niistä sanoa mitään järkevää, kirja ei ole tarpeeksi tuoreessa muistissa enää. Jotain pientä olen osasta sanonut niitä toisaalle listatessani.  

Alkuvuonna 2012 luetut kirjat:

1. Allison Pearson: Täydellä teholla yötä päivää
Kannessa sanotaan: "Jos se olisi helppoa, miehetkin pystyisivät siihen." Niskakarvani nousi heti pystyyn ja pistin kirjan takaisin hyllyyn. Sitten jokin sai tarttumaan siihen uudestaan: uteliaisuus. Mitä tarjottavaa tällä kirjalla on, joka nostaa naiset näin jalustalle? Noh, ei sillä oikein mitään sanottavaa ollutkaan. Puoliväkisin kirjan loppuun luin. Mutta ei tälläinen kirjallisuus ole muutenkaan oikein minun genreäni. 

2. Eve Hietamies: Yösyöttö.
Pääsi yllättämään, positiivisesti.
3. Tom Egeland: Liiton vartijat.
4. Clive Cussler & Dirk Cussler: Jäävirta
5. Ilkka Auer: Hyinen hauta
6. Cecilia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan. 
Alku oli hankala jostain syystä ja jätin kesken. Kun tartuin uudestaan kirjaan, ahmin sen melkein yhdeltä istumalta. Tarina pääsi vauhtiin noin kahden sivun päästä siitä mihin oli jäänyt ekalla yrittämällä.

7. Douglas Preston & Lincoln Child: Pendergast-sarja:Tulikivi 
Kolmas suomennettu kirja. Trilogian ensimmäinen osa. Jälleen kerran loistava.
 
8. Douglas Preston & Lincoln Child: Dance of Death
Jatkoa edelliseen ja oli vielä parempi. Huh. Uskaltaako kolmatta osaa enää ees lukea :)

9. Kari Honkanen: Kasvun vuodet - isyyspäiväkirja
10. Kathryn Stockett: The Help
11. Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi
12. Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi
13. Douglas Preston: Rienaus
Loistava. Suoraviivaista menoa, mutta tempaa mukaansa heti alusta alkaen.

14. Charlaine Harris: Veren voima
Kirja oli kuin deja vu -ilmiö. Niin paljon oli yhtäläisyyksiä Twiligth-saagan kanssa. Tosin tämä kirja on kirjoittettu aikaisemmin. Mielestäni Stephanie Meyerin tyyli on mukaansa tempaavanpaa, koukuttavampaa. Muttei tämäkään huono ollut. Ei missään nimessä.

15. Benjamin Mee: Koti eläintarhassa
Tykkäsin. Sopivan kevyesti kerrottu, vaikka mukana on myös vaikeita aiheita. Kirjoittaja osaa myös piilottaa huumoriakin mukavasti kirjaan. Mutta paikoitellen jäi vähän junnamaan paikalleen ja sortui selittelemään vähän liikaa.

16. Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
17. Neil Hardwick: Hullun lailla
18. Rebecca Stott: Veden muisti
19. Brooke Shields: Tuli sade rankka (Miten selvisin synnytyksenjälkeisestä masennuksesta)
20. Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa
21. Minna Andersson: Seitsemän tytärtä (Äidiksi tulon tunnelmia 1840-luvulta nykypäivään)

8 kommenttia:

  1. Voi sä todellakin luet kirjoja. katoin ensin että onpas määrä. Sitten katoin että ne on luettu tänä vuonna enkä meinannut uskoa.

    Olen tuon verran lukenut kirjoa varmaan tähän asti yhteensä. :D (Siis mikäli tenttikirjoja ja lastenkirjoja ei lasketa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt on ollut kova lukuputki päällä. Asiaa edesauttaa se, että tämä pienempi tirpake ei suostu jäämään yöunille ilman, että äitikin jää. Jään siis iltaisin sänkyyn lukemaan. Nyt on kyllä selvästi tulossa hiljaisempi jakso lukemisessa. Kirjaan ei ole tullut tartuttua viime päivinä yhtä ahkerasti.

      Poista
  2. Suosittelen lukemaan myös Eve Hietaniemen jatko-osan yösyötölle. Kirja nimeltä Tarhapäivä :) Kirjavinkit.fi sivustolla on oma vinkkaukseni kirjasta. Käy kato jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Lisätäänkin kirja luettavien listalle!

      Poista
  3. Tarhapäivä on listalla, en ole ehtinyt vielä tarttua :) Paljon tuttuja tossa sun lukulistassa ja paaaljon mun listalle! tää on ihan superhyvä juttu, pääsee kunnolla vertaan ja "stalkkaan" kanssalukijoiden kirjoja! JeS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvös! Kerrohan mitä mieltä sitten oot. Että meneekö yhtään yksiin ajatukset.

      Poista
  4. Tuli sade rankka odottaa yöpöydällä ja sitten joku toinenkin jonka nimeä en muista!!!

    Poikani Kevin on luettavan arvoinen, tosi rankka ja vähän vaikeaselkoinen välillä, mutta puolesta välistä alkaen iskee paremmin. Kertoo äitiydestä ja sen tunteista, poika on siis kouluammuskelija. Kertoo syntymästä asti tarinan. suosittelen!

    VastaaPoista
  5. eikujoo Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään - se odottaa kans!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...